Perjantaina pakkailin pyörän puolihuolimottamasti, onhan näitä jokunen kerta tullut ajettua. Eipä olisi kannattanut. Jäi sitten garminin latauspiuha kotio, kun pussissa oli tarvittavan mini-USB piuhan sijasta puhelimeen mahtuva micro-USB piuha. Tallenne reitistä loppui 277km kohdalla, kun ei saannut ladattua laitetta. Vaihtopaitakin jäi sekä leipäpussit joita olisi loppuvaiheessa kaivannut.
Lähtöpaikalle ilmaantui lisäkseni 10 muutakin kuskia. Suosio siis vaan kasvaa, 2010 Oulussa ajoi 2hlö 300:n, 2011-2013 3-5 kuskia ja 2014 7.
Cafe satumaa 2015 |
Cafe Satumaa 2014 Oulujärven kierroksella |
Tauon jälkeen lähdettiin kohti Rokuan kansallispuiston läpi menevälle mukavasti kumpuiluvalle tielle. Parasta baanaa täälläpäin poljeskella, jos jalat vaan olisi kunnossa. Lumista huolimatta otin irtolahkeet pois, mitä myöhemmin hieman kaduin. Mutta kun siellä oli lämmintä; +12°C.
Jylhämän voimalaitoksen kupeessa oli viellä jäälauttoja. Puolangan suunnaalla järvet oli viellä jäässä. Ei ole näin myöhässä ollut kevät vähään aikaan.
Reitin ainoa oikean taukopaikka ruuan kera oli Vaalan ABC:llä. Onnistuttiin etukäteisvaroituksesta yllättämään kokki ja syömään soppakattila tyhjäksi. Hetken odottelun jälkeen sai polttoainetta koneeseen. Oulujärven kierrokselle tilattiin isompi kattila.
Vaalasta lähdettiin hetkeksi Kajaanintien laidalle ja käännyttiin ennen ajamattomalle tielle. Lumipenkat lisääntyi kun suunnattiin Puolangalle. Ja alkoihan se sitten satamaankin. Siinnä kun pysähdyttiin ja lisäsin sadehousut jalkaa kylmien polvien suojaksi, niin samalla katkesi takalokarin kannatin. Patenttikorjauksen avulla pääsi jatkamaan matkaa.
Sateen alettua myös lämpötila romahti 10°C alaspäin. Tämä sai eloa ryhmään, vähemmällä varustuksella olleet kova kuntoiset lisäsi tahtia lämpöjen karatessa, pääjoukko jatko tasaseen tahtiin mäkien nousua ja ite löysäsin jalkojen puutteesta.
Puolangan shellillä kuitenkin koko porukka kokoontui viellä vallaten koko kahvilan. Kaikki lisäsivät vaatetta viimeiselle etapille, myös mainoslehtiä siirtyi lämmöneristeeksi paitojen alle. Itekki laitoin kaikki varusteet päälle ja vaihdoin kuivat talvihanskat käteen. Samalla siirsin rikkoontuneen lokarin laukun päälle, ei taida olla loppumatkasta peesareita lokarista nauttimassa.
Puolangasta seuraavalle vapaasti käytettävään kaupalliseen taukopaikkaan on 90 km, välillä ei ole yhtään mitään näin aikaisten keväästä, muutakuin yksityisasuntoja, autioita ja joitakin asuttuja. Ja sekin sulkeutuu jo klo 20. Eli ne joilla oli kuntoa, nosti hieman vauhtia keritäkseen paikalle.
Siinnä sitten jäin omaan tasaiseen tahtiin pyöritteleen. Kerran pysähdyin vaihtamaan kuivat hanskat käteen ja ottamaan ainoan kuvan tältä etapilla bussikatoksen alla. Ei oikein viittinyt kaiveskella kameraa esiin kun muutenkin kädet oli märkänä ja kylmissään. Matkalla koin epätodellisen tilanteen, jolle en voinnut kuin itsekseni nauraa; jääteloauto ohitti ja pysähtyi myymään jäätelöä. Itsellä ei tehnyt ollenkaan mieli, jääpuikot oli jo kädessä ja jatkoin vaan matkaa.
Reitille sattuu kolme risteystä, joista toisen jälkeen tavoitin yhden kanssa polkijan, joka oli liian vähäisen varustuksen sijasta valinnut toisen ääripään. Liian tiivis sadeasu oli nostanut lämmöt liian korkeaksi ja oli jättäytynyt letkasta. Yhdessä sitten poljeskeltiin loppumatka. Ylikiimingissäkin oltiin vartin yli 20. Ehkä jos takalokari olisi kestänyt ja Vaalassa olisi soppaa saannut heti, olisi Seolle kerinnyt ajoissa hetkeksi lämmitteleen. Jos ja jos ei auta, katoksen alla vain nopeasti kuivat hanskat käteen ja kohti maalia. Ei tee todellakaan mieli seisoskella hetkeäkään ylimääräistä, nyt tosiaankin olisi kaivannut lisäpaitaa ja paksumpaa kaulahuivia, kun garminin mukaan lämpötila oli vaihdellut -1 ... +1°C välillä.
15h lähdöstä, kaarettiin takaisin lähtöpaikan pihaan. 120km meni kahdella tauolla kylmästä kärsien. Sisällä kuuma kuppi kaakaota ja munkki ja loppuleima ennenkuin horkka iski ytimiin. Ei siinnä enää pysynyt mikään kädessä, kun lämpöä alkoi siirtymään kehoon. Tunti siinnä meni ennenkuin uskaltautui takaisin ulos. Onnekseni kohtalotoveri lupasi kyydittää autolla kotiin, kuolemaksi olisi ollut viimeinen 6km siirtymä niissä oloissa.
Hengissä ja yhtä kokemusta rikkaampana selvisi tästäkin. Puolangan suuntaan en lähde enää ennen kuin kesä-heinäkuussa, sen verta kylmä kokemukset siittä suunnasta. Kotona piti heti ensalkuun käydä laittamassa sauna lämpeneen; ennenkuin kantoi spessun parvekkeelle. Tunti meni saunan ja kuuman suihkun avulla palatessa normioloon, no suhteellisen normaaliin.
Jos kelit oli kova kuskille, niin ei varustuskaan selvinnyt helpolla. Kaikki mukana olleet vaatteet oli märkinä ja päälimmäiset hiekassakin. Elektroniikka alkoi oireileen, Lontoon tuliais takavalo alkoi omia aikojaan välkkymään. Kun asiaa ihmettelin, sain kaataa sen sisuksista vettä pois. Spessun jarrupalat ilmeisesti kulahti hiekka/vesisotkussa loppuun, kahva nyt kuitenkin painuu pohjaan, jotain sivuääniäkin alkoi kuulumaan. Kamerasta kuuluu ylimääräistä rahinaa ja ei meinaa ottaa yhteyttä koneeseen (ehkä tää kiusaaminen loppuu? Toivossa on hyvä elää, kun Usko jo kuoli). Garminikaan ei ottanut yhteyttä, mutta onneksi tokeni yön aikana.
Pääkopassakin kävi kirkkaita ajatuksia. Onkohan tässä mitään järkeä tällä kunnolla? Pitää tosissaan miettiä tulevia koitoksia, ajaako edes loppuja brevetteja tai flecheäkään vaikka sain kerrankin joukkueen kasaan. Noh, katellaan nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti