Lämmin syksy se vaan tuntui jatkuvan. Joten yhden lenkkikaverin kanssa sovittiin hieman pidempi lenkki muissa maisemissa. Lähdettiin liikenteeseen Kemin torin reunalta syksyiseen sateeseen. Olisi ne kuivat ja aurinkoiset kelit saanneet jatkua edes yhden päivän.
Alkuun ajeltiin hyvää vauhtia Taivalkosken padolle. Tuntu jo hieman jaloissa vuoden mittaan tulleet kilometrit, mutta luulin että kyllä se siittä aukeaa. Mutta kun ei. Idän puolen tien mäissä ne vähäisetkin voimat katos. Kyl meinas ketuttaa, kun muisti kuinka kesän alussa samaisiin mäkiin hyökättiin vauhdin kanssa. Nyt oli hyvä että pääsi edes ylös ajamalla.
Mutta kuitenkin Kuksaan päästiin nauttimaan aikaista lounasta. Maukas oli lounas, mitä ny hieman turhan raskas kun possua ja kermapottuja oli tarjolla. Oli meinaan tuskien taival jatkossa. Pitäs pidättäytyä hieman kevyemmissä aterioissa matkan varrella.
Tuskaista ja voimatonta ajoa jatkettiin Kukkolankoskelle jossa nautittiin munkkikahvit ja pullollinen vissyä. Ei auttanut jalkojen voimattomuuteen kivennäisaineet. Peesistä nauttien puoteltiin Tornion reunalle ja lähdettiin hieman oikomaan, tänään ei kulje ei sitten yhtään.
Laivaniemen paikoilla tuli ylimääräinen hengähdystauko kun rengas meni kolmannen kerran tälle vuodelle.
7h meni nyt 145km lenkille. Tais olla tässä tämän vuoden maantielenkit. Loppuvuosi menee sorateillä ja toivon mukaan talvisilla teillä.
Pakko se on myöntää, että on tullut ehkä ajettua liikaa tälle kropalle. Nyt kun kilometrikisakin loppu, niin taidan pitää hieman taukoa. Pistetään pyörät talvikuntoon, vaihdetaan ketjut ja takapakat sekä voidellaan vaijjerit. Kuun vaihteessa laitan sitten kuukausikortin läheiselle kuntosalille. Aletaan paranteleen taas selkää, kun on kesällä taas päässyt se puoli elämästä vähän unohtuun.
Niin ja muistakaa, pimmeillä teillä tarttee valot pyörään. Lain velvoittamana eteen ja taaksekkin oman turvallisuuden vuoksi.
Itse suosin niin arki- kuin lenkkipyörässä dynamovaloja. Ei tarvitse huolehtia akkujen varauksista ja kun on kunnon lamppu edessä, niin näkee ajella pimeessääkin.
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
maanantai 16. syyskuuta 2013
Sorasyöte
Kevyen 200km lämmittelyn jälkeen on hyvä lähteä virkeenä ja hyvin levänneennä Syötteen maastoihin hieman pyöräileen. Siellähän on muuten hieman mäkisempää kuin täällä Oulun seudulla. Ja kun soralle mennään, niin on muuten hitusen raskaampaa ajelua luvassa.
Tapahtuman lähtö tapahtuu just soppelisti klo 11. Kerkiää mukavasti aamusta heräileen (sunnuntaisinhan herätään klo 6 muutenkin) ja siirtymään kotoa Pikku-Syötteelle.
Ainoon hienoisen mietinnän aiheutti tää hallitseva säätila. Ei ole vähään aikaan ollut näin lämmintä syksyä. Autoon nakkelin vaatetta siihen malliin että puolet oli liikaa. Lähtöpaikalla oli kuitenkin jo 12°C ja arska paistaa lujasti. Lyhyille en kuitenkaan heti alkuun jättänyt. Alamäissä viilenee varmasti.
Hieman 11 jälkeen lähdettiin liikkeelle, kiireisimmät tietty täysii, minä nautiskellen. Alkuun olikin mukavaa alamäkeä pari kilometriä ja sitten hieman haastavaa polkupätkää tälläiselle valkoisen viivan tuijjottajalle. Mutta pysähtymättä pääsi. Ja sittehän päästiin asiaan, kiikkumaan Iso-Syötteelle. Harvassa on pitkät nousut joissa prosentteja on 14 täälläpäin. Onneksi alla oli Feltti, jossa välityksiä riittää paremmin. Hiki kyllä tuli siinnä auringon paisteessa painaessa.
Alas pääsikin sitten vaudikkaasti. Asiassa autto ei niin hyvät jarrut. Meinas tulla ikävä levyjarruja, muttei niin paljoa että niihin lähtisin investoimaan. Matka jatkuin sorapintaista kuntopolkua, soratietä ja hieman asfalttia Kellarilammen huoltoon. Huolto oli muuten hyvä, mutta pari kilsaa liian myöhään. Imasin hätäpäissäni sitten geelin kurkusta alas, hyi olkoon. Tauolla vähensin hihat ja lahkeet ja tungin ne pieneen satulalaukkuun, mahtu justjajust; tuu mittään tämmösestä keventely reissuista, ei ollut tilanpuutteen takia edes sadekamppeita mukana; onneksi ei tarvinnutkaan.
Huollosta jatkettiin matkaa Pytkynharjun juurelle, nättiä maisemaa sielläkin, vaikka paremmat olis ollut huipulla. Olisi vaan tiennyt kantohommia jos reitti olisi siellä kulkenut. Hyvää ccllä ajettavaa pätkää kuitenkin. Matka jatku kohti toista huoltoa, Mustarintaa kohti.
Ja kun jaksaa vaan pyörittää, niin tuleehan se mielenkiintoinen haaste vastaan; pitkä tasainen nousu sorapinnalla. Alko jo hieman harmittaan lauantainen lämmittelyreissu. Mutta kun hermotus on kohdillaan, niin jalkoja pyörittämällä ylös pääsi. Ei varmasti nopein suoritus, mutta kuitenkin.
Sittehän onkin luvassa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jopa siinnä määrin että kokemuksesta (laskin mäen viime syksynä maasturilla paskat melkein housuissa) päätin laskea renkaista paineita alemmaksi. Olikin hieman jo lyönnyt käsille asfaltille tarkoitetut paineet. Ja luvassahan oli pitkä mehtätiellä tapahtuva lasku, josta mielenkiintoisen tekee irtosora ja virtaavan veden tekemät urat. Mitä jarrujen painamiselta kerkesin vilkaseen mittaria niin nelosella taisi alkaa nopeuslukema eli vauhtia pahimmillaan yli 40 kmh eikä tosiaankaan ollut leppoisa lasku joka päättyy pitkään tasaseen pätkään vaan ojaan. Heh, olipa mukava pätkä.
Alamäen jälkeen pyöriteltiinkin sitten kohti maalinousua, miksi kontrollien ja maalien pitää aina olla mäen päällä? Syötteen maisematietä pitkin pyöritellen (oi miksi piti lämmitellä 200km?) pääsi maisemista nauttien maalimäen alapäähän. Siittä sitten alkoikin viimeisten mehujen puristelu, tässä vaiheessa ei enää luovuteta. Ohan tää Pikku-Syötteen mäki valloitettu maantiepyörälläkin 200km jälkeen, menee se nytkin, stana. Ja menihän se, kävellen olis kyllä päässyt nopeampaa.
Maalissa sitten omat onnittelut, pyörä pakettiin ja autoon ja saunaan. Olipa kylmä suihku poikaa tämän reissun päälle, reidet ja pohkeet huus hoosiannaa kun hieman kylmää suihkutteli.
Ruuan päälle olikin sitten edessä reissun rasittavin vaihde; paluu kotio. Ai että on raskasta ajaa jonossa autolla. Pyörällähän se on niin kevyttä. Ehyenä kuitenkin kotio pääsin ja kävin jopa pesemässä pökötinkin, kait sitä kerran vuoteen voi autonkin pestä? Tosin hukkaan tais mennä nekin eurot kun jäykän maanantain ajelun jälkeen auto oli taas likainen.
Ainoon hienoisen mietinnän aiheutti tää hallitseva säätila. Ei ole vähään aikaan ollut näin lämmintä syksyä. Autoon nakkelin vaatetta siihen malliin että puolet oli liikaa. Lähtöpaikalla oli kuitenkin jo 12°C ja arska paistaa lujasti. Lyhyille en kuitenkaan heti alkuun jättänyt. Alamäissä viilenee varmasti.
Hieman 11 jälkeen lähdettiin liikkeelle, kiireisimmät tietty täysii, minä nautiskellen. Alkuun olikin mukavaa alamäkeä pari kilometriä ja sitten hieman haastavaa polkupätkää tälläiselle valkoisen viivan tuijjottajalle. Mutta pysähtymättä pääsi. Ja sittehän päästiin asiaan, kiikkumaan Iso-Syötteelle. Harvassa on pitkät nousut joissa prosentteja on 14 täälläpäin. Onneksi alla oli Feltti, jossa välityksiä riittää paremmin. Hiki kyllä tuli siinnä auringon paisteessa painaessa.
Alas pääsikin sitten vaudikkaasti. Asiassa autto ei niin hyvät jarrut. Meinas tulla ikävä levyjarruja, muttei niin paljoa että niihin lähtisin investoimaan. Matka jatkuin sorapintaista kuntopolkua, soratietä ja hieman asfalttia Kellarilammen huoltoon. Huolto oli muuten hyvä, mutta pari kilsaa liian myöhään. Imasin hätäpäissäni sitten geelin kurkusta alas, hyi olkoon. Tauolla vähensin hihat ja lahkeet ja tungin ne pieneen satulalaukkuun, mahtu justjajust; tuu mittään tämmösestä keventely reissuista, ei ollut tilanpuutteen takia edes sadekamppeita mukana; onneksi ei tarvinnutkaan.
Huollosta jatkettiin matkaa Pytkynharjun juurelle, nättiä maisemaa sielläkin, vaikka paremmat olis ollut huipulla. Olisi vaan tiennyt kantohommia jos reitti olisi siellä kulkenut. Hyvää ccllä ajettavaa pätkää kuitenkin. Matka jatku kohti toista huoltoa, Mustarintaa kohti.
Ja kun jaksaa vaan pyörittää, niin tuleehan se mielenkiintoinen haaste vastaan; pitkä tasainen nousu sorapinnalla. Alko jo hieman harmittaan lauantainen lämmittelyreissu. Mutta kun hermotus on kohdillaan, niin jalkoja pyörittämällä ylös pääsi. Ei varmasti nopein suoritus, mutta kuitenkin.
Sittehän onkin luvassa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jopa siinnä määrin että kokemuksesta (laskin mäen viime syksynä maasturilla paskat melkein housuissa) päätin laskea renkaista paineita alemmaksi. Olikin hieman jo lyönnyt käsille asfaltille tarkoitetut paineet. Ja luvassahan oli pitkä mehtätiellä tapahtuva lasku, josta mielenkiintoisen tekee irtosora ja virtaavan veden tekemät urat. Mitä jarrujen painamiselta kerkesin vilkaseen mittaria niin nelosella taisi alkaa nopeuslukema eli vauhtia pahimmillaan yli 40 kmh eikä tosiaankaan ollut leppoisa lasku joka päättyy pitkään tasaseen pätkään vaan ojaan. Heh, olipa mukava pätkä.
Alamäen jälkeen pyöriteltiinkin sitten kohti maalinousua, miksi kontrollien ja maalien pitää aina olla mäen päällä? Syötteen maisematietä pitkin pyöritellen (oi miksi piti lämmitellä 200km?) pääsi maisemista nauttien maalimäen alapäähän. Siittä sitten alkoikin viimeisten mehujen puristelu, tässä vaiheessa ei enää luovuteta. Ohan tää Pikku-Syötteen mäki valloitettu maantiepyörälläkin 200km jälkeen, menee se nytkin, stana. Ja menihän se, kävellen olis kyllä päässyt nopeampaa.
Maalissa sitten omat onnittelut, pyörä pakettiin ja autoon ja saunaan. Olipa kylmä suihku poikaa tämän reissun päälle, reidet ja pohkeet huus hoosiannaa kun hieman kylmää suihkutteli.
Ruuan päälle olikin sitten edessä reissun rasittavin vaihde; paluu kotio. Ai että on raskasta ajaa jonossa autolla. Pyörällähän se on niin kevyttä. Ehyenä kuitenkin kotio pääsin ja kävin jopa pesemässä pökötinkin, kait sitä kerran vuoteen voi autonkin pestä? Tosin hukkaan tais mennä nekin eurot kun jäykän maanantain ajelun jälkeen auto oli taas likainen.
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
Ruskan etsintää
Ruskan aika on koittanut. Viikolla käväsin mutkan Rovaniemellä (autolla) ja alkoi keltaista ja punaista näkymään, tosin viellä oli vihreetäkin lehtipuissa. Tarttee varmaan lähteä jo ruskaretkelle, jos haluaa väriloistosta nauttia.
Viikolla Fillari-foorumille ilmaantui kutsu 200km lenkille lauantai aamusta lähtien. Kun sunnuntaina olisi tarjolla Sorasyöte, niin pisti hieman miettimään; miten järkevää on lähteä ennen mäkistä mutta lyhyttä (vain 60km, 30km reittikin olis mutta kuka ny niin lyhyen lenkin takia ajais _autolla_ 400km? ok, 60km on arkilenkki, mutta Syötteellä on sentään mäkiä).
Kun kelit ovat ihmeellisen lämpimät syksyksi, niin eihän sitä voinnut vastustaa kiusausta. Perjantaina tankkasin hieman pastaa (tonnikalan kanssa tälläkertaa) ja pakkailin tyhjän laukun (pikku taskuissa oli kyllä vararengasta yms. tarpeellista) telineineen pyörään. Sinne riisutaan ylimääräiset päivän lämmetessä.
Aamusta ilmaannuin ilman ennakkoilmoitusta shellille, sinne tuli neljä muutakin. Yksi wanha parta ja muutama tuoreempi; joista yksi ilmeisesti täysin ensikertalainen (Riq on varmaankin ajanut ennenkin pitkään?). Niin se tauti leviää :) 2. aamukahvin ja päivän ensinmäisen munkin jälkeen lähdettiin matkaan pilvisessä säässä.
Sumuisessa aamussa lähdettiin matkaan, kohti kotia. Ympyrästä olisi ollut kilsa kotia jos olis mennyt vasenpaan mutta käännyin letkan perässä oikeelle, ajetaan nyt kun ollaan kerta lähdetty. Poljeskelimme siinnä reippaasti ensimäiselle tauolle Ylikiimingin Seolle, jossa nautimme kahvia ja munkkia. Kun kilpailijat ei nää tervettä päivää, niin Riq, edellisillan criteriumin voittaja, luovutti jalkakipuihin vedoten. Me muut vaan jatkettiin kohti Niemitalon Juustolan lounaskattausta.
Juustolassa olikin herkkua tarjolla, (jauhe)lihakeittoa, se on joskus huonommilla keleillä pelastanut elaman. Maittoi se nytkin. Kahvin kanssa ei saatu nyt munkkia, joutu tyytymään leipäjuustopalaseen.
Juustolasta suunnattiin kohti Oulun lähiötä, Yli-Iitä. Sinnekkin on sitten avattu kahvila, missä voisi joskus sunnuntaisin käydä kahvilla. Sisällä asti ei käyty, mutta aukiolon vahvisti paikallinen pyöräilijä.
Lähiöstä suunnattiin Iihin, reissun viimeiselle taukopaikalle nauttimaan kunnon munkkikahvit. Matkan varrella alkoi aurinkokin paistamaan ja sai täyttää laukun ylimääräisillä vaatteilla. Lämmintä riittää näin syksyksi kun lyhyillä housuilla pärjäisi jos polvi olisi täysin ehyt. Windstopper polvenlämmittimet jätin jalkaan.
Ruskaa ei täydessä väriloistossa löytynyt, pitää kait ajella viellä lisää?
Viikolla Fillari-foorumille ilmaantui kutsu 200km lenkille lauantai aamusta lähtien. Kun sunnuntaina olisi tarjolla Sorasyöte, niin pisti hieman miettimään; miten järkevää on lähteä ennen mäkistä mutta lyhyttä (vain 60km, 30km reittikin olis mutta kuka ny niin lyhyen lenkin takia ajais _autolla_ 400km? ok, 60km on arkilenkki, mutta Syötteellä on sentään mäkiä).
Kun kelit ovat ihmeellisen lämpimät syksyksi, niin eihän sitä voinnut vastustaa kiusausta. Perjantaina tankkasin hieman pastaa (tonnikalan kanssa tälläkertaa) ja pakkailin tyhjän laukun (pikku taskuissa oli kyllä vararengasta yms. tarpeellista) telineineen pyörään. Sinne riisutaan ylimääräiset päivän lämmetessä.
Aamusta ilmaannuin ilman ennakkoilmoitusta shellille, sinne tuli neljä muutakin. Yksi wanha parta ja muutama tuoreempi; joista yksi ilmeisesti täysin ensikertalainen (Riq on varmaankin ajanut ennenkin pitkään?). Niin se tauti leviää :) 2. aamukahvin ja päivän ensinmäisen munkin jälkeen lähdettiin matkaan pilvisessä säässä.
Sumuisessa aamussa lähdettiin matkaan, kohti kotia. Ympyrästä olisi ollut kilsa kotia jos olis mennyt vasenpaan mutta käännyin letkan perässä oikeelle, ajetaan nyt kun ollaan kerta lähdetty. Poljeskelimme siinnä reippaasti ensimäiselle tauolle Ylikiimingin Seolle, jossa nautimme kahvia ja munkkia. Kun kilpailijat ei nää tervettä päivää, niin Riq, edellisillan criteriumin voittaja, luovutti jalkakipuihin vedoten. Me muut vaan jatkettiin kohti Niemitalon Juustolan lounaskattausta.
Juustolassa olikin herkkua tarjolla, (jauhe)lihakeittoa, se on joskus huonommilla keleillä pelastanut elaman. Maittoi se nytkin. Kahvin kanssa ei saatu nyt munkkia, joutu tyytymään leipäjuustopalaseen.
Juustolasta suunnattiin kohti Oulun lähiötä, Yli-Iitä. Sinnekkin on sitten avattu kahvila, missä voisi joskus sunnuntaisin käydä kahvilla. Sisällä asti ei käyty, mutta aukiolon vahvisti paikallinen pyöräilijä.
Lähiöstä suunnattiin Iihin, reissun viimeiselle taukopaikalle nauttimaan kunnon munkkikahvit. Matkan varrella alkoi aurinkokin paistamaan ja sai täyttää laukun ylimääräisillä vaatteilla. Lämmintä riittää näin syksyksi kun lyhyillä housuilla pärjäisi jos polvi olisi täysin ehyt. Windstopper polvenlämmittimet jätin jalkaan.
Ruskaa ei täydessä väriloistossa löytynyt, pitää kait ajella viellä lisää?
maanantai 2. syyskuuta 2013
Kesän viimeinen
Lauantai-aamu, kello soi het 4 jälkeen. Monihan viellä eksyilee perjantai-illan menoista kotia, kuten itsekkin joskus. Mutten nyt vaan alan keitteleen aamukahvia ja valmistautumaan kesän viimeiseen pitkään lenkkiin.
Aamu ei ole enää kesäisen lämmin, mittari näytti +5°C. Sai siinnä laittaa kampetta taas vaihteeksi päälle. Shellin pihalla sai viellä lisätäkkin, kun tuntui niin kylymältä.
Reitti suuntautuu tällä kertaa kohti Oulun mäkisintä seutua, Paljakan seutuja. Liikkeelle lähdetään viiden kuskin voimin klo 6 ajamaan kohti nousevaa aurinkoa. Yleensä Ylikiimingin tiellä paistaa ilta-aurinko suoraan silmään, mutta nyt saadaan nauttia aamun ensi säteistä.
Ylikiimingin Seolla ei nyt jarrutella, samaa tahtia jatketaan kohti Puolangan tietä. Tiellä saadaankin esimakua tulevasta, kun tie alkaa kumpuilemaan. Vauhdissa kahteltiin aamu-usvan nousua järvistä, välillä tiellekkin asti.
Puolangalla koitettiin "uutta" kahvilaa, aina kait se siinnä on ollut, mutta muulloin ollaan menty shellille asti. Ehkä olisi kannattanut nytkin, mutta oli kyllä maittava pannari ei voi kieltää. Jäi vaan kivennäisvesi saamatta.
Puolangalta lähdettiin suuntaamaan kunnon mäkiosuuttaa. Ja mäkiähän riitti aivan kiitettävästi. En ole ennen ajanut tätä tietä Paltamoon asti. Suomusalmelle ja Paljakkaan olen mennyt ja saannut kokea vain ensimmäisen kunnon mäen. Niitä ku oli vaan paljolti enemmänkin ennen Paltamoa. Huh, että oli raskas pätkä. Tänne pitää tulla toistekkin, onkin jotain pitempää kehitteillä ensi kesää varten :)
Paltamossa pysähdyttiin kahville ja juopottelemaan kivennäisvettä, auttaa kramppeihin mukavasti. Kun tarjolla ei ollut kuin hamppariaterioita niin päädyttiin lähteä kohti Vaalan apsin kattausta.
Vaikka oli koittanut syödä koko reissulla niin meinasi tulla seinä vastaan pari kilometriä ennen Vaalaa. Söin siinnä vauhdissa suklaapatukan ja pähkinöitä muttei tuntunut auttavan. Olin jo huutamassa seis-käskyä että saa hätävarageelin syötyä, kun porukan tarkkasilmäisin huomasi apsin mainostornin. Pääs pien helpotuksen huokaus kun ei tarvinutkaan geeliin turvautua.
Harmillisesti oltiin vaan kymmenisen minuuttia myöhässä lounaskattaukselta, oli padat aika tyhjänä. Mutta kylläpä maistu sienikeittokin oikein loistokkaalta kun on tarpeeksi nälissään.
Vaalastahan ei ole enää ku pikkupätkä maaliin. Joten uusituin energiavaroin lähdimme poljettaan ilta-auringossa kohti seuraavaa taukoa. Utajärvellä hidastettiin vaan risteyksessä vauhtia ja jatkettiin kohti Muhosta. Leppiniemen tiehaarassa pohdimme vaihtoehtoja ja söimme eväitä. Kellään ei ollut himoja Muhoksen Nesteelle, joten päädyimme tarkistamaan saisiko Montan leirintäalueelta kahvia. Ja saihan sieltä, pannarin kera.
Kahviteltua lisäsimme vaatetusta, ilta alkaa tulemaan ja lämpötila laskemaan. Vauhtiakin viellä nostettiin loppumatkallakin sen verta ettei tarvinnut pysähtyä lisäämään vaatteita tai edes valoja laitteleen. Kerittiin just sopivasti ennen auringon laskua maaliin haapalehdon shellille.
Se oli sitten kesän vauhdikkain pitkämatka; 340km poljeskeltiin 15 tunnissa. Ajon aikainen keskinopeus oli 29,5kmh.
Ja tuntukin lenkkiaamusta. Normiaikaan kyllä heräsin mutta en könynnyt kuin sammuttamaan kellon ja palasin sänkyyn. Ei tässä vaiheessa kesää ole enää mikään pakko itteään kiusata. Päivemmällä kävin sitten hieman poljeskelemassa, semmosen kepiän 30km.
Tähän onkin hyvä lopettaa tämän kesän ajelut ja siirtyä syyskauteen. Jokin pitempi matka on suunnitteillakin, kylläkin Kemin suunnassa (ruska-ajelu Aavasaksalle) ja Sorasyötekkin vie yhden viikonlopun. Mutta eihän sitä tiedä minkälainen syksy on tulossa, jos on lämmin ja kuiva niin saattaahan sitä vahingossa jonkun pidemmänkin ajaa.
Aamu ei ole enää kesäisen lämmin, mittari näytti +5°C. Sai siinnä laittaa kampetta taas vaihteeksi päälle. Shellin pihalla sai viellä lisätäkkin, kun tuntui niin kylymältä.
Reitti suuntautuu tällä kertaa kohti Oulun mäkisintä seutua, Paljakan seutuja. Liikkeelle lähdetään viiden kuskin voimin klo 6 ajamaan kohti nousevaa aurinkoa. Yleensä Ylikiimingin tiellä paistaa ilta-aurinko suoraan silmään, mutta nyt saadaan nauttia aamun ensi säteistä.
Ylikiimingin Seolla ei nyt jarrutella, samaa tahtia jatketaan kohti Puolangan tietä. Tiellä saadaankin esimakua tulevasta, kun tie alkaa kumpuilemaan. Vauhdissa kahteltiin aamu-usvan nousua järvistä, välillä tiellekkin asti.
Puolangalla koitettiin "uutta" kahvilaa, aina kait se siinnä on ollut, mutta muulloin ollaan menty shellille asti. Ehkä olisi kannattanut nytkin, mutta oli kyllä maittava pannari ei voi kieltää. Jäi vaan kivennäisvesi saamatta.
Puolangalta lähdettiin suuntaamaan kunnon mäkiosuuttaa. Ja mäkiähän riitti aivan kiitettävästi. En ole ennen ajanut tätä tietä Paltamoon asti. Suomusalmelle ja Paljakkaan olen mennyt ja saannut kokea vain ensimmäisen kunnon mäen. Niitä ku oli vaan paljolti enemmänkin ennen Paltamoa. Huh, että oli raskas pätkä. Tänne pitää tulla toistekkin, onkin jotain pitempää kehitteillä ensi kesää varten :)
Paltamossa pysähdyttiin kahville ja juopottelemaan kivennäisvettä, auttaa kramppeihin mukavasti. Kun tarjolla ei ollut kuin hamppariaterioita niin päädyttiin lähteä kohti Vaalan apsin kattausta.
Vaikka oli koittanut syödä koko reissulla niin meinasi tulla seinä vastaan pari kilometriä ennen Vaalaa. Söin siinnä vauhdissa suklaapatukan ja pähkinöitä muttei tuntunut auttavan. Olin jo huutamassa seis-käskyä että saa hätävarageelin syötyä, kun porukan tarkkasilmäisin huomasi apsin mainostornin. Pääs pien helpotuksen huokaus kun ei tarvinutkaan geeliin turvautua.
Harmillisesti oltiin vaan kymmenisen minuuttia myöhässä lounaskattaukselta, oli padat aika tyhjänä. Mutta kylläpä maistu sienikeittokin oikein loistokkaalta kun on tarpeeksi nälissään.
Vaalastahan ei ole enää ku pikkupätkä maaliin. Joten uusituin energiavaroin lähdimme poljettaan ilta-auringossa kohti seuraavaa taukoa. Utajärvellä hidastettiin vaan risteyksessä vauhtia ja jatkettiin kohti Muhosta. Leppiniemen tiehaarassa pohdimme vaihtoehtoja ja söimme eväitä. Kellään ei ollut himoja Muhoksen Nesteelle, joten päädyimme tarkistamaan saisiko Montan leirintäalueelta kahvia. Ja saihan sieltä, pannarin kera.
Kahviteltua lisäsimme vaatetusta, ilta alkaa tulemaan ja lämpötila laskemaan. Vauhtiakin viellä nostettiin loppumatkallakin sen verta ettei tarvinnut pysähtyä lisäämään vaatteita tai edes valoja laitteleen. Kerittiin just sopivasti ennen auringon laskua maaliin haapalehdon shellille.
Se oli sitten kesän vauhdikkain pitkämatka; 340km poljeskeltiin 15 tunnissa. Ajon aikainen keskinopeus oli 29,5kmh.
Ja tuntukin lenkkiaamusta. Normiaikaan kyllä heräsin mutta en könynnyt kuin sammuttamaan kellon ja palasin sänkyyn. Ei tässä vaiheessa kesää ole enää mikään pakko itteään kiusata. Päivemmällä kävin sitten hieman poljeskelemassa, semmosen kepiän 30km.
Tähän onkin hyvä lopettaa tämän kesän ajelut ja siirtyä syyskauteen. Jokin pitempi matka on suunnitteillakin, kylläkin Kemin suunnassa (ruska-ajelu Aavasaksalle) ja Sorasyötekkin vie yhden viikonlopun. Mutta eihän sitä tiedä minkälainen syksy on tulossa, jos on lämmin ja kuiva niin saattaahan sitä vahingossa jonkun pidemmänkin ajaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)