Kävin löntystelemässä Hepokönkään geopolun ja ihmettelemässä Suomen suurinta putousta kun nyt vettäkin oli riittämiin. Samalla testasin uusinta hankintaa pitkän matkan pyöräilyä varten: kaasukäyttöistä retkikeitintä. Retkiateria oli maukas ja kahvi kuumaa. Enää ei ruoka/kahvipaikkojen vähyys haittaa. Vettähän aina on ylimääräistä, kun on juomisongelma.
Siinä sivussa kävin hieman polkemassa, maantiepyörällä ja kokosin itteäni. Lauantai aamuna klo 6 löysin itteni taas pankkiautomaatilla ottamassa nolla-kuittia.
Reitti suuntauntui aluksi Oulun maisemareitille; Alakylästä Koittelin koskelle. Suorituskeskeiset polkijat olisivat ajaneet Takalontie-Purontietä pitkin nauttien huonosta tien pinnasta ja mehtä maisemista. Mää retkeilijänä otin hyvän asfaltin ja jokimaisemat.
Oulun seudun parhaimista maantiepyöräily reiteistä vie Ylikiimingin kautta Sanginkylälle; tie 836. Hiljainen liikenteeltä, mukava kumpuileva tie ja ympärillä rauhaista mehtää. Tien pintakin on kohtuullinen tällä ajosuunnalla. Toiseen suuntaan ajaessa on enemmän vaurioita. On, ehkä hieman yllättäen, ajettu :O
Puolangalle on ennenkin suuntautunut 300km brevetti toukokuun alkupuolella. Toisen, tai kolmannen kerran tein päätöksen etten enää ikinä polje toukokuussa Puolangalle. Kaikilla kerroilla oli tullut räntää niin sanotusti riittävästi. Ovat olleet elämäni kylmimmät kyydit. Nyt vaan tuli pitkä hellejakso jo toukokuussa joten uskaltauduin lähteä syömään pessimistien grillille. Onneksi kesäkuu on kylmä ja sateinen, voi rötvätä vaan.
Puolangalta lähin maha täynnä kohti Vaalaa. Ajatuksella että saa vaan lasketella Oulujoen varteen. No ei saannut. Tietysti tiesin tämänkin etukäteen, mutta saahan sitä aina toivoa. Muttei se nyt niin haitannut, pyörä kulki mukavasti ja aurinko paistoi tuulen ollessa pohjoisesta käsin.
Jaalangan seudulla kohtasin ensinmäisen harrastajan näköisen pyöräilijän. Viittoili pysähtymään. Olin ensinmäinen lajikumppani mikä tulee vastaan, vaikka hlö olikin tällä kertaa läskimmällä pyörällä liikkeellä. No on täällä ennenkin kyllä ajettu mutta ilmeisesti eriin aikaan aina.
Jaalangassa on Kajaanintien varressa Ihme-niminen paikka. Aina ohi mennessä paikka on näyttänyt enempi vähempi kuoleelta enkä siten ole siihen koskaan pysähtynyt. Nyt pihassa oli väkeä ja kahvihammasta kolotti pahasti. Kurvasin siis pihaan. Pulla ja eväsvalikoima oli heikko, mutta kahvi oli tuoretta ja kuumaa. Jäätelöä olisi ollut tarjolla, muttei maistunut päivän mittaan nautittujen makeisten eväitten vuoksi.
Ihmeen heikon tarjonnan vuoksi polkasin tempona tutulle Vaalaan aapeeseellä syömään. Matkaa jatkaessa alkoi garmin esittään garminmaisia ominaisuuksia. Sekoili ja hukkasi etäisyydet suunnitelluille taukopaikoille. Matkaa seuraavalle tauolle oli mukamasti n. -4000km. Onneksi ei kuitenkaan, Jylhämän voimalaitos on ihan siinnä nurkan takana.
Jylhämän jälkeen ihmettilin matkaa Muhokselle ja aikaa kello 21:iin. Ei niin nopeiden laskentojen jälkeen tulin tulokseen että kyllä, ajettavissa, Muhokselle ennen klo 21. Nostinpa siis hieman sykettä ja kadenssia; vauhti ei kyllä paljoa noussut. Kuitenkin, paikallisten viimehetken asiakkaiden iloksi, laskin klo 20:45 kassahihnalle eväiden lisäksi yhden 3. luokan palautusjuoman! Eväät söin kaupan pihassa ja palautusjuoman laitoin laukkuun odottamaan tulevaa nautintoa.
Illan hämärtyessä saikin pukea aamupäivällä riisutut vaatteet takaisin päälle, alkoi viilenemää melko nopeasti auringon laskiessa. Vaalan tiellä laitoin vielä heijastinliivin ja valot päälle huomisen kankkusten varuilta. Siinnä sitten rauhallisesti rullailen tutulle Haapalehdon shellille hakeen loppukuittia, jonka sain ostaessa kaakaon, pullan (ei ollut munkkia :(), tupladogin cociksella (ei sokeritonta litkua) ja muuta pientä.
Em mukaisen reitin ajoin 300km brevetin aikarajassa. Reitin suunnittelija voisi hieman skarpata, 4km ylipitkä reitti ja Vaalantie mäkineen taas lopussa. Nyt kuitenkin oli eväspaikkoja riittävän tiheästi, reitti oli lenkki eikä tarvinut ajaa samaa tietä eeskahtaalle ja sääkin suosi; myötästä n.200km, loput navakkaa vastatuulta.
Ajaessa oli aikaa miettiä mikä meni pieleen edellisellä kerralla. Tulin siihen tulokseen ettei minussa tietenkään mitään vikaa ollut. Syy oli varusteissa: talvivaatteet, talvipyörä loppuun ajetuilla kiekoilla, painolastina olleilla lokareilla, säässä sekä ruokapaikkojen vähyydessä.
Vakavasti ottaen, tietenkin vika oli itessä. Talvivaatteet tarvi, kun oli kylymä; lähtiessä pakkasta ja tiet märkinä. Sää olosuhteet on mitä on ja reitin suunnan tie- ja ruokapaikka tarjonta on mitä on. Kesäkelillä hyvinkin ajettavissa oleva reitti oikeilla eväillä. Liika suklaa alkaa (minua) vaan etomaan. Nyt mukana ollut pussukka sisälsi sopivassa suhteessa makeeta ja suolaista. Juomakin oli koko matkan juotavaa eikä jäätävän kylmää.
Eikä kuntokaan pettänyt. Pääkoppa se oli mikä petti. Nämät ajot kyllä ajaa, kun on sinut itsensä kanssa ja pystyy tsemppaamaan ittensä pimeitten hetkien ohi. Syömällä tai porukassa noista ennen on selvitty. Ei vaan mennyt suklaa enää alas eikä brevettejä järjestetä Oulun seudulla. Ei kyllä ole niin kysyntääkää; kymmenkunta kuskia näitä täällä ajaa yksin tai pienissä porukoissa.
300km on muutenkin osottautunut vaikeimmaksi matkaksi. Joutuu taukopaikkojen aukiolojen vuoksi lähtemään yleensä ajoissa, jolloin yöuni jää vähäiseksi eikä kuitenkaan pääse näkeen auringon nousua. Laskun kyllä näkee, mutta yleensä silloin on jo Oulun seudulla ja haaveilee vaan maalista. Ajankohtakin ranskan vuoksi turhan aikainen, yleensä toukokuun alussa taivaalta tulee mitä sattuu, yleensä räntää ja silloin on oikein tympeetä olla maantien laidassa polkemassa märissä vaatteissa, vähissä energioissa ja muutenkin väsyneenä.
Kotio palatessa suuntasi ajatukset jo seuraavaan, 400km brevettiin. Jokin itsetuhoinen ajatus nousi jostain pääkopan pimeestä nurkasta, että reitin voisi suunnata Iso-Syötteelle tai Paljakan mäkiin. Kummastakin suunnasta löytyisi kesäkuussa sopivasti ruokapaikkoja; Iso-Syötteen reitti jo koeajettu ja netistä tarkastettu Paljakan tarjoamat. Saa nähdä milloin pääsee ajamaan, ryökiireet siirtävät ajon juhannuksen jälkeiseen aikaan.