Raskas kierros

Mäkikierroksen jälkeen lähdettiin toisaalle hakeen tuntumaan mäkiin ja samalla kierrettiin Oulujärvi. Tosin talven lorvailun jälkeen on nämä reissut olleet yhtätuskaa ja reitin suunnittelija on todellinen sadisti, kun vetää reitin kaikkien mäkien kautta. Olishan tasamaitakin tarjolla Oulun seudulla.

Alkumatka tultiin tosissaan aivan liian reipasta tahtia (ka 28kmh)ja Vaalan jälkeen alkoi talven aikana kerätty vararavinto painamaan (ei, enkä ala treenaamaan, se on urheilijoitten metkuja). Manamansalossa pääsi vielä rypistämään porukkaan mukaan, mutta 8820:n mäet alkoivat tuntuun siltä että vaihdoin retkivaihteen päälle. Loppumatka Kajjjaaniin ajeltiinki Stanin kanssa leppoisaa vauhtia. Mitä nyt Takkarannassa piti tarkistaa että takakiekko pyörii asianmukaisesti; pyöri se vaikkei siltä tuntunutkaan.

Kajjjaanissa onnistuin taktisella ruokavalinnalla ohittamaan kiirreelisemmät ja saamaan maittavan pasta-annoksen nopeasti tuulensuojaan. Muut kuitenkin hotkivat ruokansa ja lähtivät 15-30min aikasemmin kuin me nautiskelijat. Ajo Säräisniemen karaoke-baariin olikin suhteellisen nautinnollista, vauhtia oli sopivasti (ka 24kmh) ja vuorovedot toimi. Ja taukoja pidettiin sopivasti varusteiden säädön vuoksi ja muutenkin ihan huvikseen.

Ruununhelmessä saavutettiin sitten hätiköijät makkoilemasta ja lähtivätkin sitten jatkamaan matkaa ennen kuin ite sain täytettyä keittolautasen. Puolen tunnin lorvimisen jälkeen jatkettiin matkaa ja kun tämmönen lyhyt rupeama ei ole tarpeeksi Stanille, niin lähti se kesken kaiken sakkolenkille.

Loppumatka meni jonnekkin Kylmälänkylän seutuville kohtuu mukavasti, kun olin parit kofeiinijauheet nauttinut. Mutta sitten yht´äkkiä iski väsymys ja silmissä pimeni. Eric ja Stan karkasivat menojaan ja jatkoin matkaa itsekseni. Jos paras tapa ajaa Kylmälänkyläntie on rattorin peesissä, niin toiseksi paras on tässä pimennossa, ei pahemmin muista tapahtumia ennen Muhosta; muutakun että oli sen verta kylmä, ettei viittinyt mennä makkoileen ojan pohjalle. Eikä brevetti-hotelleja tietenkään satu matkanvarrelle silloin kun niitä tarvii.

Muhoksella alkoi yön taksiliikenne pitään hereillä, muttei niille kelvannut tämmönen väsynyt matkalainen kyytiläiseksi. Joten Montan kautta kohti Vaalantien mäkiä, missä viellä kerran saavutin muut hitaat kiirehtijät. Mutta tämä Oululaisten vuoristoetappi oli taas liikaa väsyneille jaloille, niin karkas nääki kiirulaiset horisonttiin. Eikä matkan tekoa auttanut yhtään kipeytynyt polvikaan.

Mutta tottumuksen voimalla pyörittelin jalkoja ja pääsin 10min muita myöhemmin maaliin syömään aamiaista. Kiirreelliset olivat olleet paikalla jo parituntia aikasemmin. Kotia polkasinkin sitten ´urheilullisesti´ putkelta koko matkan.

Sunnuntai meni kuin olisi ollut kovastikkin viihteellä edellisen yön. Yhen 3.lk palauttavan juoman jälkeen kaaduin sängylle ja puolen päivän jälkeen konttasin jääkaapille. Loppupäivä menikin sitten krapulassa makkoilessa ja syödessä. Polvi ei oikein tykännyt painosta. Nyt aamustakaan ei ollut toivoakkaan että olisin pyöräilly töihin, autolla hurautin laiskuuttani.

Polvet alkaa nyt toipumaan ja käveleenkin pystyy suht normaalisti. Järjen valokin alkaa lupaavasti hämärtymään toimistolla istuessa, niin viellä on suunnitteilla fleche ja keskeyttäminen Lakeuksille. Kumpaakaan en kuitenkaan lähe revitteleen kolmenkympin vauhdilla, vaan nautiskellen hitaasti raittiista ulkoilmasta. Flechen joukkuetoverit varautukaa siihen talvivarustein.

21h 36 minuuttia meni tälle keväälle tällä kierroksella, 50min pidempään kuin edellisvuonna. Keskinopeus oli samaa luokkaa, 25kmh. Tauolla vietettiin enemmän aikaa, kun reitti ei ollut kuin 4km pidempi. Nousua oli 250m enempi ja keskisyke merkittävästi korkeampi. No, turhapa näitä on koittaa ajella vanhoilla ´meriiteillä´. Leuka vaan rintaan ja kohti uusia pettymyksiä

Ei estä sade eikä kylmä

Brevetti sarjan suorittamisessa oli lauantaina ohjelmassa 300km brevetti, joka suuntautui huonoista muistoista välittämättä Puolangan suunnan mäkiin. Edellisen kerran samalla reitillä kärsittiin kylmästä ja räntäsateesta, ja samaa lupaili ennusteet tällekkin kertaa.

 Perjantaina pakkailin pyörän puolihuolimottamasti, onhan näitä jokunen kerta tullut ajettua. Eipä olisi kannattanut. Jäi sitten garminin latauspiuha kotio, kun pussissa oli tarvittavan mini-USB piuhan sijasta puhelimeen mahtuva micro-USB piuha. Tallenne reitistä loppui 277km kohdalla, kun ei saannut ladattua laitetta. Vaihtopaitakin jäi sekä leipäpussit joita olisi loppuvaiheessa kaivannut.

 Lähtöpaikalle ilmaantui lisäkseni 10 muutakin kuskia. Suosio siis vaan kasvaa, 2010 Oulussa ajoi 2hlö 300:n, 2011-2013 3-5 kuskia ja 2014 7.

Cafe satumaa 2015

Cafe Satumaa 2014 Oulujärven kierroksella

Siistissä ryhmässä ajeltiin remontoituun Cafe Satumaahan, on saannut uuden julkisivun entisen hieman kulahtaneen tilalle. Oliskohan lisääntyneellä pyöräilyllä pientä vaikutusta asiaan? Kahvipannut oli kuumaa ja munkkia riitti kaikille kauppiaan lupauksien myötä. Ja tais siinnä tulla muutakin pientä liiketoimintaa leimojen vastineeksi.

 Tauon jälkeen lähdettiin kohti Rokuan kansallispuiston läpi menevälle mukavasti kumpuiluvalle tielle. Parasta baanaa täälläpäin poljeskella, jos jalat vaan olisi kunnossa. Lumista huolimatta otin irtolahkeet pois, mitä myöhemmin hieman kaduin. Mutta kun siellä oli lämmintä; +12°C.

 Jylhämän voimalaitoksen kupeessa oli viellä jäälauttoja. Puolangan suunnaalla järvet oli viellä jäässä. Ei ole näin myöhässä ollut kevät vähään aikaan.

 Reitin ainoa oikean taukopaikka ruuan kera oli Vaalan ABC:llä. Onnistuttiin etukäteisvaroituksesta yllättämään kokki ja syömään soppakattila tyhjäksi. Hetken odottelun jälkeen sai polttoainetta koneeseen. Oulujärven kierrokselle tilattiin isompi kattila.

 Vaalasta lähdettiin hetkeksi Kajaanintien laidalle ja käännyttiin ennen ajamattomalle tielle. Lumipenkat lisääntyi kun suunnattiin Puolangalle. Ja alkoihan se sitten satamaankin. Siinnä kun pysähdyttiin ja lisäsin sadehousut jalkaa kylmien polvien suojaksi, niin samalla katkesi takalokarin kannatin. Patenttikorjauksen avulla pääsi jatkamaan matkaa.

Sateen alettua myös lämpötila romahti 10°C alaspäin. Tämä sai eloa ryhmään, vähemmällä varustuksella olleet kova kuntoiset lisäsi tahtia lämpöjen karatessa, pääjoukko jatko tasaseen tahtiin mäkien nousua ja ite löysäsin jalkojen puutteesta.

Puolangan shellillä kuitenkin koko porukka kokoontui viellä vallaten koko kahvilan. Kaikki lisäsivät vaatetta viimeiselle etapille, myös mainoslehtiä siirtyi lämmöneristeeksi paitojen alle. Itekki laitoin kaikki varusteet päälle ja vaihdoin kuivat talvihanskat käteen. Samalla siirsin rikkoontuneen lokarin laukun päälle, ei taida olla loppumatkasta peesareita lokarista nauttimassa.

 Puolangasta seuraavalle vapaasti käytettävään kaupalliseen taukopaikkaan on 90 km, välillä ei ole yhtään mitään näin aikaisten keväästä, muutakuin yksityisasuntoja, autioita ja joitakin asuttuja. Ja sekin sulkeutuu jo klo 20. Eli ne joilla oli kuntoa, nosti hieman vauhtia keritäkseen paikalle.

Siinnä sitten jäin omaan tasaiseen tahtiin pyöritteleen. Kerran pysähdyin vaihtamaan kuivat hanskat käteen ja ottamaan ainoan kuvan tältä etapilla bussikatoksen alla. Ei oikein viittinyt kaiveskella kameraa esiin kun muutenkin kädet oli märkänä ja kylmissään. Matkalla koin epätodellisen tilanteen, jolle en voinnut kuin itsekseni nauraa; jääteloauto ohitti ja pysähtyi myymään jäätelöä. Itsellä ei tehnyt ollenkaan mieli, jääpuikot oli jo kädessä ja jatkoin vaan matkaa.

Reitille sattuu kolme risteystä, joista toisen jälkeen tavoitin yhden kanssa polkijan, joka oli liian vähäisen varustuksen sijasta valinnut toisen ääripään. Liian tiivis sadeasu oli nostanut lämmöt liian korkeaksi ja oli jättäytynyt letkasta. Yhdessä sitten poljeskeltiin loppumatka. Ylikiimingissäkin oltiin vartin yli 20. Ehkä jos takalokari olisi kestänyt ja Vaalassa olisi soppaa saannut heti, olisi Seolle kerinnyt ajoissa hetkeksi lämmitteleen. Jos ja jos ei auta, katoksen alla vain nopeasti kuivat hanskat käteen ja kohti maalia. Ei tee todellakaan mieli seisoskella hetkeäkään ylimääräistä, nyt tosiaankin olisi kaivannut lisäpaitaa ja paksumpaa kaulahuivia, kun garminin mukaan lämpötila oli vaihdellut -1 ... +1°C välillä.

15h lähdöstä, kaarettiin takaisin lähtöpaikan pihaan. 120km meni kahdella tauolla kylmästä kärsien. Sisällä kuuma kuppi kaakaota ja munkki ja loppuleima ennenkuin horkka iski ytimiin. Ei siinnä enää pysynyt mikään kädessä, kun lämpöä alkoi siirtymään kehoon. Tunti siinnä meni ennenkuin uskaltautui takaisin ulos. Onnekseni kohtalotoveri lupasi kyydittää autolla kotiin, kuolemaksi olisi ollut viimeinen 6km siirtymä niissä oloissa.

Hengissä ja yhtä kokemusta rikkaampana selvisi tästäkin. Puolangan suuntaan en lähde enää ennen kuin kesä-heinäkuussa, sen verta kylmä kokemukset siittä suunnasta. Kotona piti heti ensalkuun käydä laittamassa sauna lämpeneen; ennenkuin kantoi spessun parvekkeelle. Tunti meni saunan ja kuuman suihkun avulla palatessa normioloon, no suhteellisen normaaliin.

Jos kelit oli kova kuskille, niin ei varustuskaan selvinnyt helpolla. Kaikki mukana olleet vaatteet oli märkinä ja päälimmäiset hiekassakin. Elektroniikka alkoi oireileen, Lontoon tuliais takavalo alkoi omia aikojaan välkkymään. Kun asiaa ihmettelin, sain kaataa sen sisuksista vettä pois. Spessun jarrupalat ilmeisesti kulahti hiekka/vesisotkussa loppuun, kahva nyt kuitenkin painuu pohjaan, jotain sivuääniäkin alkoi kuulumaan. Kamerasta kuuluu ylimääräistä rahinaa ja ei meinaa ottaa yhteyttä koneeseen (ehkä tää kiusaaminen loppuu? Toivossa on hyvä elää, kun Usko jo kuoli). Garminikaan ei ottanut yhteyttä, mutta onneksi tokeni yön aikana.

Pääkopassakin kävi kirkkaita ajatuksia. Onkohan tässä mitään järkeä tällä kunnolla? Pitää tosissaan miettiä tulevia koitoksia, ajaako edes loppuja brevetteja tai flecheäkään vaikka sain kerrankin joukkueen kasaan. Noh, katellaan nyt.

Takaisin satulaan

Niin sitä täytyi lopettaa vajaan 3 kuukauden tauko ja koittaa hieman pyöräilyä. Ja kun lyhyemmillä lenkeillä kroppa eikä koppa vihoitelleet, uskallauduin koittamaan hieman pidemääkin lenkkiä.

Jo 7. peräkkäisenä keväänä ensinmäinen pitkälenkki suuntautui Niemitalon Juustolaan, mitäpä sitä hyvää reittiä muuttamaan. Tälläkin kertaa ajo tapahtui randounner-pyöräilyn säännöin brevettinä. Tälläkään kertaa ei tarvinnut yksin lähteä, kun lähtöön ilmaantui 14 kovakuntoista polkijaa.

Esimerkillistä renkaanvaihtoa, 14 katsoo ja 1 vaihtaa

Vetoapua, lähinnä kyllä hidastavaa, saatiin poroilta

Iijokikin oli jo pääasiasa sula

9h ja 2 minuuttia meni tälle keväälle tällä kierroksella. Sateesta saatiin nauttia hetki Nuoritan seutuvilla. Talven löhöilystä sai nauttia kun noustiin Ylikiiminkiin, ei edelleenkään nouse nämä pienetkään mäet vauhdilla.

Tällä reissulla kokeilin juomarepun käyttämistä pidemmällä lenkillä. Paremminhan tuosta tuli naukkailtua kuin juomapullosta. Suuosa on kait päässyt jäätymään liian monta kertaa kun valskasi välillä vettä (käytin reppua joku vuosi sitten lähinnä talvisin). Selkä alkoi valitteleen ylimääräisestä painolastista jossain Ylikiimingin seutuvilla. Pitää jatkaa repun kantamista pidemmillä reissuilla.