Helsinki-Satakunta-Helsinki 600km

Kun näitä brevettejä olen nyt 7 kautta harrastellut, olen joka kesän alku ajatellut osallistua Helsinki-Satakunta-Helsinki brevetille, minkä järjestää Suomen Pitkän Matkan Pyöräilijä eli Mikko Mäkipää. Aikasempina vuosina VR on onnistunut estämään osallistumisen remppaamalla Oulu-helsinki välin rataa. Nyt sattui VR kulkemaan ja maanantaillekkin oli tarjolla ohjelmaa syrjäseudulla niin eiku ilmottautuminen sisään ja matkaan.

Viime vuotisen onnistuneen 600km brevetin tapaan siirtymä alkuun tapahtui julkisilla. Tätä tapaa pitää hyödyntää tulevaisuudessakin, ei enää pahemmin innosta nää lähitiet (n.200km säteellä).

´hyvin´ nukutun yön jälkeen lähtöpaikalle pääsi näppärästi, enkä ollut edes ensinmäinen. Paikalle ilmaantui muutama tuttukin, joiden kanssa lähdettiin alussa menemään porukassa.

kuva Mikko Mäkipää

Ryhmäpotretin jälkeen lähdettiin ryhmäajona Bembööleeseen. Hieman reitti mutkitteli, olisin itekseni ajanut eri reittiä. Ihmeen hyvin sitä muistaa reitit vaikkei 10 vuoteen ole enään hesassakaan ajellut.

Alkumatka oli turhankin mäkinen, neljän kuskin porukka hajosi kolmeen osaan; kaksi ajeli karkuun, minä hitaammin ja Stan perässä. Ensinmäisen stopin pidin jo Ojakkalan kaupalla, hieman piti paikata aamiaista.

saatiin ajella virallistakin maisema/kulttuuritietä

Ojakkalan jälkeen ajelin kontrollille Somerolle. Paikalla oli viellä nopeampia ja Stanikin saapui paikalle. Mitään sanomattomassa paikassa mitään sanomatonta ruokaa naamaan ja leima korttiin. Hetken paikallisten kanssa jutellen ja reaktioita seuraten jatkoimme Stanin kanssa matkaa. Koski Tl:ssä maha pyörähti siihen malliin että pitäisi päässä tyhjennykselle. Ja kun sopivasti kohdalle sattui seon baari niin ei tarvinnut sissihommiin ryhtyä. Stani jatkoi matkaa vierailun aikana, niin sai taas ajella itekseen. Kunnes mutkan takana näkyi kirkas punainen paita, toinen pyöräilijä! Ajettiin vaan aikalailla samaan tahtiin, niin vasta juuri ennen Mellilää sain kuskin kiinni. Mellilässä hokasin Stanin pyörän nojailevan kahvilan terassin aitaan. Eiku sinne ja taas evästä kurkkuun.

Ja tietty hetki saatiin tälläkin reissulla sadetta.

Mellilän jälkeen pääsikin taas tutuille teille, nyt en vain kääntynyt saunaa kohti vaan jatkoin Huittisiin iltapalalle ja leimaamaan korttia. Härkäpakarissa olikin taas tuttuja syömässä, eivät kulkeneet kuin n.1h meitä edellä ja senkin eron taisivat tehdä alunmäissä, kun seuraavallakin kontrollilla olivat saman verran edellä.

 Huittisista suunnattiin kolmeen mieheen Paskan suuntaan ja sieltä Suomen pisimmälle riippusillalle, Keikyälle.

 Auringon laskusta ajettiin auringon nousuun porukalla. Olisin ehkä päässyt vauhdikkaamminkin etenemään, mutta Stanin kanssa kuljettiin hyvin samaan tahtiin ja samalla tavoitteella niin en viittinyt lähteä repimään, retkeilemässähän tässä.

Yö, tai paremminkin meille aamukontrolli oli kokemäenjoen rannassa olevassa mökissä. Mökille järjestäjä oli tuonnut ruokaa ja lämmäyttänyt saunan. Nukkumispaikkojakin oli tarjolla, mutten huonosti nukutun yönkään jälkeen ollut vielä valmis nukkumaan. Ja kun ei nukuta, niin ei parane pyöriä patjalla turhaan, sen opin LEL:stä. Eiku ruokaa naamaan ja saunalle. Edellisen kuvan ranta alkoi vaan houkuttaa sen verta että päätin poistaa talviturkin ja samalla saada mukavan virkistävän kylmän uintiretken. Harmillisesti vaan potkaisin varpaan rantakivikossa sen verta että teki oikein kipeää. Mutta onhan sitä ennenkin varpaita telottu. Joten puhtaat ajokamppeet päälle ja syömään.

Melkein aikataulussa poistuimme mökiltä kohti Huittista. Reitti kulki toisen riippusillan kautta. huittisten JM-radan kohdilla alkoi silmiä painamaan, joten sopivaan paikkaan makuulle ja silmät kiinni. Stani herätteli 10 minuutin kuluttua ja olin kuin uusi mies ja pyörä kulki jalan kivusta huolimatta.

 Huittisissa nautittiin ensin aamiaista ja sitten vasta menin kaupan ovelle toteamaan sen olevan kiinni. Kun aseman tiskillä oli piiitkä jono, päätimme polkaista Punkalaitumelle hakemaan nestetäydennystä.

Laitumelle pääsin viellä suhteellisen kivuttomasti, mutta sen jälkeen alkoi jokainen polkaisu ja polkimen nosto tuntumaan kuin puukolla olisi jalkapohjaan pistetty. Ja kenkäkin alkoi puristamaan kuin jalka olisi turvonnut. Mäissä ei voinnut käyttää yhtään oikeaa jalkaa, niin matkan teko hidastui aivan liikaa. Ja mäet alkavat kuitenkin vasta viimeisellä satasella. Forssan autokeitaalle viellä raahustin ja totesin Stanille että heitän homman tähän. Ei ole mitään järkeä jatkaa kipeällä jalalla matkan tekoa, pitäisi kuitenkin viellä maanantaina päästä liikkeelle.

Eiku sitten forssan matkahuollon pihaan ootteleen bussikyytiä maalipaikalle ja sieltä majoitukseen. Kun viimein riisun kengän, saan todeta jalan turvonneen ja yhden varpaan olevan mustana. Kevyesti pyöräily ei tunnu missään, mutta kauppareissu oli tuskaa kävellen. Vielä parin päivän jälkeenkin joka askel tuntuu varpaassa, mutta väri alkaa olemaan jo normaali.

Mitä opimme tästä? Suorittamisen aikana ei pidä sekaantua muuhun kuin suoraan suorittamiseen liittyvään toimintaan. Ei olisi pitänyt mennä uimaan vaan hätäsesti kaataa saavista vedet niskaan ja jatkaa matkaa omaan tahtiin.

Muttakun ei tuo suorittaminen ole niin hauskaa, vähennetään siis suorittamista ja keskitytään nauttimaan pyöräilystä ja unohdetaan turhat säännöt ja aikarajat.

Junamatkalla juttelin pyöräretkeilijän kanssa, ja se vahvisti päätöstä. En koita kesälomalla ajaa tonnista vaan lähden vain ajeleen. Kolmen päivän sijasta käytän sen mitä vie, 1-10 päivää riippuen mistä aloitan ja minne päätän retken. Se on varmaa, etten aloita enkä lopeta retkeä Oulun seudun läpiajoon. 

Sitä ennen voisi joku viikonloppu käydä retkeilemässä Hepokönkään kahvillassa. 

Niin, ja se reitti minkä ajoin ja garmini suostu tallettaan. Tarttis varmaan miettiä uutta laitetta, jos viellä meinaa suorittaa pidempiä brevettejä.

Ajettu reitti oli mitä mukavinta, vastamäistä huolimatta. pikkuteitä riitti ja huoltojakin. Hieman harmitti keskeyttää niin lähellä maalia, mukavia pikkuteita olisi ollut tarjolla (pl. 2 tien pätkää). Mutta eipä turhan suorittamisen vuoksi viitti liikoja terveyttään riskeerata.

Kiitokset järjestäjälle ja ajoseuralle.