Helmikuun retki

Kuukausi pääs vaihtumaan. Tutut poltteet palasi, vaikka edellisestä pidemmästä ajelusta ei ole viellä kuukauttakaan ja hieman mukamasti päätin että se oli siinnä se. Mutta niin vaan hahmottu google mapsissä 200km reitti.

Kello koitti herätellä jo viiden aikaan, mutta kun ei ole kiirettä niin maltoin makkoilla 20 yli viiden ennenkuin nousin keitteleen kahvia. Hitaan ja rauhallisen aamutoimien jälkeen nostin pyörän ulos klo 7 ja kerkesin kokemaan talviaamun sinisen hetken matkan varrella. Ei vaan tartu niin hyvin kameran muistiin.

Kesäisin on ollut tapana käydä kerran Hailuodon Marjaniemessä kahvilla. Viime kesän retki jäi tekosyitten vuoksi tekemättä. Hailuotoon on avattuna jäätie, jonka ajokunnon ajattelin tarkistaa. Jos jäätiellä pystyy ajamaan, niin ainaskin lauttarannan kahvilaan ajelen.

Vaikka kevyen liikenteen väylät on ajettavassa kunnossa, loskaa ja uria kyllä riittää näillä maailman parhaan talvipyöräilykaupungin väylillä, niin päätin kokkeilla maantieajoa Hailuodontiellä. Myötäisessä tuulessahan matka eteni melkein kesänopeuksia, kun ajoi puhtaalla uralla. Mitä nyt nastojen napina muistutti olosuhteista.

Jäätien viereen on muuten aurattu kevyen liikenteen väylä. Kyseinen väylä oli paikoin paremmassa kunnossa kuin Oulun kevyen liikenteen väylät. Välillä oli kyllä semmoisessa loska/lumimoskaa että piti pukata pyörää tai mennä irtolumiselle ajoradalle.

 Vaikka netissä sanotaan, että lauttarannan kahvila on auki, niin eipä ole näin helmikuisena aamuna. Siinnä sitten tuulensuojassa söin eväitä ja kahtelin Hailuodon kylän suuntaan ja mieteskilin mitä tekis. Meniskö kylälle kahville vai palaisko Oulunsalon shellille kahvitteleen. 40km jälkeen alkaa jo kahvi- ja munkkihammasta kolottaan ja kummassakin suunnassa olisi n.20km päässä kahvia luvassa.

Kun liikennettä ei pahemmin ollut ja tie näytti olevan ajettavassa kunnossa, lähdin kohti Marjaniemeä. Matkalla ei tullutkaan montaa autoa vastaan tai ohi ja leppoisasti pääsi Hailuodon kylälle. Ja kaarsinkin sitten heti ensinmäiselle kahvipaikalle; Hailuodon seolle. Oli kyllä mallisuoritus pikkupaikan huoltoasemaksi. Paikalla kaksi kylänmiestä puhumassa kovaan ääneen kylän polttavasta asiasta ja pullatiski köyhä verrattuna apsien pullatiskeihin. Ei ollut edes munkkia :( Kuitenkin lasisen vissypullon sain kahvin ja lihattoman piirakan kanssa.

Kun kylälle asti olin ajanut, niin mennään loppuun asti eli Oulun teiden läntiseen pisteeseen; Marjaniemen tuulimyllyjen juurelle. Tiehän on kapia mutta kun ei ole viellä kevät talvi niin ei ollut liikennettä. Joku talvi sitten kävin autolla!? ihmettelemässä paikkoja niin olihan kapea tie siinnä liikenneruuhkassa.

Marjaniemessä on kesäisin parikin paikkaa mistä saa kahvia. Se vaan kun kerkes paikalle ajoissa, niin hotellinkaan kahvio ollut viellä auki. Taino, olisi sieltä ehkä kahvia jo saannut, mutta teki mieli jo lounasta ja lounaan tarjoilu alkoi mainoksen mukaan vasta puolen tunnin päästä. Kalahalli näytti olevan jo auki, mutten ole kovin suuri sushin ystävä, niin lähdin poljeskeleen takaisin kylälle, siellä on lounaspaikka jo auki.

 Lounaspaikaksi siis tuli pyöräilijälle sopivan niminen paikka eli Sinisen pyörän kievari. Sen verta jo nälkä vaivasi että onnistuin eksymään suoraan keittiön ovelle. Keittiöstä kyllä ohjattiin ystävällisesti salin puolelle, jossa taas sai kuunella kylän väen jutuskelua kylän murheista. Lounaaksi sain nakkikeittoa. Hinta oli kyllä hiukan korkeahko, mutta eipä ole pahemmin kyllä kilpailuakkaan. Maittavaa oli, ja jaksoinkin ajeleskella lauttarantaan asti ennenkuin käsi eksyi tankille.

 Aina kun on Hailuodossa käynnyt, on ollut kova vastatuuli joko mennessä tai palatessa. Nyt oli palatessa. On tuo tuuli aika kylmä tekijä nollakeleilläkin. Paluumatkalla ei jäällä viittinyt/kyennyt kuin kerran pysähtymään ihmettelemään maisemia. Muuten painettiin täysii (15kmh) alaotteella loskassa taiteillen. Välillä joutu ottamaan juoksuaskelia kun vaihtoi kevyen liikenteen väylältä ajoradalle jäälle nousseen veden vuoksi.

Mantereen puolella sitten paineteltiin parhaan mukaan asfaltilla kohti Oulunsaloa. Samoja jälkiä kun ei viitti ajaa, niin poikkesin mutkan Oulun Oulunsalon-lähiön lähiöihin. Pääsihän sitä ajamaan asfaltilla pidempään mutta pääs taas ajamaan harhaan Oulun lähiön kevyen liikenteen väylillä. Mutta kun pullan tuoksu shelliltä kantautuu yllättävän kauaksi, niin shellille löysi. Ja ei voi ihmetellä, miten voi olla taas nälkä, eihä siittä ollut kuin 3h kun lounaan söin ja kurkusta meni alas: munkki, tuhtisämpylä, 0,5l cocista (sokerillista, ei mitään light-hömppää), pari suklaapatukkaa, kahvia, vissyä.

Ja kun syönnin päälle vaihtoi viellä kuivan paidan päälle niin olo oli kuin ei olis mitää tehnyt. Kuten en ollutkaan, pelkästään syönnyt, siksipä nää mun ajot on retkiä eikä lenkkejä. Internetin ihmeelisen maailman mukaan lenkillä ei syödä, juodaan korkeintaan pienen pipetillisen verran eikä pysähdytä kuin maallissa. Nyt jo olen pysähtynyt 2 kertaa kahville, kerran syönnyt lounaan ja lukemattomia kertoja pysähtynyt juomaan ja syömään sekä ihan muuten vaan. Onneksi en olekkaan urheilija. Pitäs vielä huumeita alkaa ottaan.

Pienen harkinnan jälkeen lähdin jatkamaan matkaa kohti Letontietä. Sinne jo osaa shelliltä Oulunsalon kevyen liikenteen väyliä pitkin. Letontie olikin sitten yllättävän hyvässä kunnossa. Edellisellä kertaa oli paljo enempi nimismiehenkiharaa tiellä.

Selkänmaalla pysähdyin sytytteleen valoja. Etuvalo sytty asian mukaisesti mutta takavaloon oli taas tullut jokin kosketushäiriö eikä dynamovalo syttynyt. Pitänee hankkia parempi dynotakavalo laukun telineeseen. Varapatterivalot kuitenkin toimi, kalliimpi saa kelvata kevyen liikenteen väylillä ja punnan maksanut valaiskoon tien reunassa polkiessa. Viimeisen kuvankin otin, kukapa sitä kotiseutuja valoisaakaan aikaan kuvaa.

Matkaa jatkoin kohti Limingan keskustaa. Keskustan liikenneympyrässä piti tehdä päätös lähteäkkö sakkolenkin sakkolenkille vaiko suoraan kotio. Siinnä kun laskeskelin kilometrejä, totesin virheellisesti että voin ajaa suoraan kotio. Muistelin että haarasillalta on reilu 30km kotio ja mittarin mukaan puuttui vajaa 40km. Haarasillalla sitten kyltin mukaan Ouluun ollukkaan kuin 22km. Nooh, takasin en lähe ja outoja teitä ajellen muutenkin ennemmin valoisaan aikaan. Kierellään sitten Oulussa enemmän.

Haarasillalta pääsikin Kempeleeseen asti vauhdikkaasti asfaltilla ja Tupoksen hyvin hoidetulla kevlillä. Kempeleen kupeessa aloin sitten kierteleen. Käännyin jo tutuille pikkuteille ja päädyin Zeppeliinin urahelvettiin. Jota ei onneksi ollut kuin parisataa metriä ennekuin tuli hoidetut kevli alle jota pitkin mutkittelin Kokkokankaan uutta asuin aluetta pitkin Metsokankaalle. Missä päästiin taas nauttimaan maailman parhaan pyöräilykaupungin talvihuollosta.  Kevlillehän sopii heittää ajoradan lumet säilöön ja jättää irtolumet ja loskat oottamaan kevättä. Oulussa tuntuu olevan vaihtelevaa tuo kevlien hoito, välillä oli jopa ajettavaa, irtolunta riitti vaikkei ollut satanut pariin päivään.

Iinatin, Kastellin, Hiukkavaaran, Haapalehdon ja Ruskon kautta poljeskelin kilometrit täyteen. Pyörän mittarin mukaan kilometrejä kertyi 202kpl. Alla olevan gps-jäljen mukaan kuitenkin vain 196km. Jälki on kuitenkin tallennettu vain 5 sekunnin välein, niin puuttuu joitakin mutkia. Pitänee hommata parempi tallennin. Mion nakkasin takuuhuoltoon. Mä viitti alkaa joka lenkin jälkeen jyräämään sitä puhtaaksi ja asenteleen uudelleen. Edellisen kerran jälkeen jyräsin heti lenkin jälkeen ja valmistautuessa olisi pitänyt taas jyrätä. Ja laite on vaan ollut tossa pöydän päällä.

Semmonen mutka tällä kertaa. Kaikkia ajateltuja teitä en saannut ajettua. Eli joutunee viellä ainaskin kerran lähtemään huonommille teille pitkää matkaa ajamaan. Mutkun en ole tälle kaudelle idässä käynnyt, niin kait pari retkeä pitää ajella ennen kesää.