Lauantai-aamu, kello soi het 4 jälkeen. Monihan viellä eksyilee perjantai-illan menoista kotia, kuten itsekkin joskus. Mutten nyt vaan alan keitteleen aamukahvia ja valmistautumaan kesän viimeiseen pitkään lenkkiin.
Aamu ei ole enää kesäisen lämmin, mittari näytti +5°C. Sai siinnä laittaa kampetta taas vaihteeksi päälle. Shellin pihalla sai viellä lisätäkkin, kun tuntui niin kylymältä.
Reitti suuntautuu tällä kertaa kohti Oulun mäkisintä seutua, Paljakan seutuja. Liikkeelle lähdetään viiden kuskin voimin klo 6 ajamaan kohti nousevaa aurinkoa. Yleensä Ylikiimingin tiellä paistaa ilta-aurinko suoraan silmään, mutta nyt saadaan nauttia aamun ensi säteistä.
Ylikiimingin Seolla ei nyt jarrutella, samaa tahtia jatketaan kohti Puolangan tietä. Tiellä saadaankin esimakua tulevasta, kun tie alkaa kumpuilemaan. Vauhdissa kahteltiin aamu-usvan nousua järvistä, välillä tiellekkin asti.
Puolangalla koitettiin "uutta" kahvilaa, aina kait se siinnä on ollut, mutta muulloin ollaan menty shellille asti. Ehkä olisi kannattanut nytkin, mutta oli kyllä maittava pannari ei voi kieltää. Jäi vaan kivennäisvesi saamatta.
Puolangalta lähdettiin suuntaamaan kunnon mäkiosuuttaa. Ja mäkiähän riitti aivan kiitettävästi. En ole ennen ajanut tätä tietä Paltamoon asti. Suomusalmelle ja Paljakkaan olen mennyt ja saannut kokea vain ensimmäisen kunnon mäen. Niitä ku oli vaan paljolti enemmänkin ennen Paltamoa. Huh, että oli raskas pätkä. Tänne pitää tulla toistekkin, onkin jotain pitempää kehitteillä ensi kesää varten :)
Paltamossa pysähdyttiin kahville ja juopottelemaan kivennäisvettä, auttaa kramppeihin mukavasti. Kun tarjolla ei ollut kuin hamppariaterioita niin päädyttiin lähteä kohti Vaalan apsin kattausta.
Vaikka oli koittanut syödä koko reissulla niin meinasi tulla seinä vastaan pari kilometriä ennen Vaalaa. Söin siinnä vauhdissa suklaapatukan ja pähkinöitä muttei tuntunut auttavan. Olin jo huutamassa seis-käskyä että saa hätävarageelin syötyä, kun porukan tarkkasilmäisin huomasi apsin mainostornin. Pääs pien helpotuksen huokaus kun ei tarvinutkaan geeliin turvautua.
Harmillisesti oltiin vaan kymmenisen minuuttia myöhässä lounaskattaukselta, oli padat aika tyhjänä. Mutta kylläpä maistu sienikeittokin oikein loistokkaalta kun on tarpeeksi nälissään.
Vaalastahan ei ole enää ku pikkupätkä maaliin. Joten uusituin energiavaroin lähdimme poljettaan ilta-auringossa kohti seuraavaa taukoa. Utajärvellä hidastettiin vaan risteyksessä vauhtia ja jatkettiin kohti Muhosta. Leppiniemen tiehaarassa pohdimme vaihtoehtoja ja söimme eväitä. Kellään ei ollut himoja Muhoksen Nesteelle, joten päädyimme tarkistamaan saisiko Montan leirintäalueelta kahvia. Ja saihan sieltä, pannarin kera.
Kahviteltua lisäsimme vaatetusta, ilta alkaa tulemaan ja lämpötila laskemaan. Vauhtiakin viellä nostettiin loppumatkallakin sen verta ettei tarvinnut pysähtyä lisäämään vaatteita tai edes valoja laitteleen. Kerittiin just sopivasti ennen auringon laskua maaliin haapalehdon shellille.
Se oli sitten kesän vauhdikkain pitkämatka; 340km poljeskeltiin 15 tunnissa. Ajon aikainen keskinopeus oli 29,5kmh.
Ja tuntukin lenkkiaamusta. Normiaikaan kyllä heräsin mutta en könynnyt kuin sammuttamaan kellon ja palasin sänkyyn. Ei tässä vaiheessa kesää ole enää mikään pakko itteään kiusata. Päivemmällä kävin sitten hieman poljeskelemassa, semmosen kepiän 30km.
Tähän onkin hyvä lopettaa tämän kesän ajelut ja siirtyä syyskauteen. Jokin pitempi matka on suunnitteillakin, kylläkin Kemin suunnassa (ruska-ajelu Aavasaksalle) ja Sorasyötekkin vie yhden viikonlopun. Mutta eihän sitä tiedä minkälainen syksy on tulossa, jos on lämmin ja kuiva niin saattaahan sitä vahingossa jonkun pidemmänkin ajaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti