sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kuiva ja lämmin 300

Kun kausi saatiin polkastua käyntiin viime viikolla, on siittä hyvä heti jatkaa. Viikolla ilmeni kahden seuraavan lauantain sääennusteet, jotka lupasi ensinmäiselle aurinkoista ja seuraavalle sadetta koko päiväksi. Eiku pieni aikataulu muutos kalenteriin ja viestiä muutamalle kanssatyhm... pyöräilijälle aiheena 300km brevetti. Mukaan lähtikin yksi, kohti uusia ja hiljaisia teitä.

 Reitti suuntasi etelään, eikä lähtöpaikan liput luvanneet niin kevyttä pyöräilyä. Vastatuuleen ensin 150km ja sitten tuuli kääntyy ja tullaan takas lähtöön.



 Tuttu ja turvallinen taukopaikka. Oli vaan viellä kiinni niin nautittiin omia eväitä terassilla. Tulevaisuuden varalle muistiin että aukeaa nykyään vasta klo 11 (sulkeutuu 22), Ja paikallinen kauppakin on lyhentänyt aukioloaan, aukeaa vasta klo 9.


 Paavolasta lähdettiin pienemmälle tielle. Alkumatka Luohualle oli melko karseeta tietä, mutta sitten parani sen verta että pysty aerotikuillakin ajamaan.



Alpualle on avattu kauppa, mikä sopi hyvin suunnitelmiin. Sai ensinmäisen kontrollin pienemmän tien varteen eikä joutunut ajaan 86:sta pidemälle Oulaisiin asti.



 Lunta täällä etelän suunnalla on huomattavasti vähemmän kuin edellis viikon reitillä; lähinnä enää puukasojen alla ja varjopaikoissa. Säät lämpeni ikävästi aamuisesta pikkupakkasesta; n.+10°C:hen. Pessimisti vaan varustautui lähinnä räntäsateeseen niin mukana ei ollut kynsikkäitä vaan talvihanskoja. Talvihansikkailla ei tuo ajon aikainen syöpöttely onnistu niin helposti. Vaatetta sai kuitenkin vähentää muuten.


 Haapavesi on mäen nyppylän päällä, kolmesta suunnasta sinne hivuttaudutaan loivaa ylämäkeä pitkin, ja neljänteen suuntaan joko poistutaan vilkaasti tai tullaan ylös hitaasti ja hartaasti.

 Uutta ennen ajamatonta tietä, kuvassa kyllä ollaan hieman tuulen suojassa ja edetään klv:tä pitkin, tarvinutkaan polkea ensin kuin 115km. Ajamatonta tietä oli reitillä n.60km.
 Randonneurien lisäksi lehmät on päässyt ulkoileen.




 Kärsämäen neste valikoitu kääntöpaikaksi. Ajatuksena oli syödä siellä, mutta harmillisesti ennen haapavettä iski kauhee nälkä niin piti sitten tukea abc:tä. Meni kyllä panini ja munkki muun ohessa kitusiin.

 Ennusteista huolimatta, tuuli ei kääntänytkään suuntaa. Loppumatka saatiin ajeleskella huomattavasti kevyemmin myötätuulessa.




Pajun kissojakin alkaa ilmaantumaan
 .

 Tuttu näky kaikissa vastamäissä, kevyempi ja parempi kuntoinen kaveri karkaa horisonttiin. Taukopaikoilla sitten höpistiin sosiaalisiin tarpeisiin.


Yhden Mannisen tiiän, muttei se niin iso ole että oman kylttinsä ansaitsisi



 Kärsämäki-Kestilä väli ajeltiin pikku sateessa, muttei se nyt kastellut. Sadelahkeita kuitenkin hieman kaipasi reisiä lämmittämään. Sadehousut olisivat olleet aivan liian lämpimät.

Mutta ilta-aurinko alkoi vielä lämmittämään yksinäistä polkijaa (ja paistamaan toki suoraan silmään)




Jäätelökioskit ovat viellä talvisäilössä Temmeksen suunnalla.

Auringon lasku Lännentiellä

Maaliin ajettiin just parahiksi nauttimaan lämpimät kaakaot ja munkit ennen paikan sulkeutumista. Kaveri ei kuitenkaan lopuksi päässyt taukojen välillä kuin n.15min karkumatkalle, niin poljekeltiin maaliin yhtä aikaan kun kävi ylimääräisen mutkan Tupoksella. 306km matkaan meni sopivasti alle sallitun 20h, tästä on hyvä jatkaa kesän päätapahtuman aikataulutusta.

Sitten pyörät autoon ja kotioihin. Palautusjuoman ja suihkun nautittua olikin täysin valmis sängyn pohjalle. Sunnuntai näytti valkenevan sateisena, onneksi kärsin yhden kaljan krapulaa niin ei tarvinnut vaivautua lenkille. Muutenkin luulen että alkaa epävakaisemmat kevätkelit vaikuttamaan tällä seudulla. Onkin nyt hyvä pitää taas pikkutaukoa ja jatkaa tästä toukokuun puolenvälin tienoilla kevyellä 400km. Jollekkin toiselle viikonlopulle kehittää joku muu pidempi lenkki, kun ei flecheen pääse lähtemään. Eihän se sovi, että toukokuussa poljeskelee vähemmän kuin huhtikuussa; noususuhteistahan harjoittelun pitää olla.

Alla reittikartta halukkaille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti