maanantai 10. syyskuuta 2018

Loma! Huh hellettä

Se parkkeerasi sitten iltalehtien mukaan käristyskupoli Suomen ylle. Ja olihan se kuumaa, ei paljoa innostanut ajella; mitä nyt Yli-Iin lenkin maantiellä ja vähän mehtän varjoissa. Joka ilta piti käydä uimassakin että edes jotenkin pystyi nukkumaan, silti kuitenkin huonosti.

Seittämentä (lepo)päivänä alkoi jo poltteleen, pitää jatkaa kesän suunnitelmaa ja lähteä liikkeelle. Jo monena vuonna ole piirellyt reittiä pohjoiseen. Nyt suuntaan lähdetään, kiitos Veeran puodin Oijärvellä. Ennen puodin avaamista olisi Kemi/Ranua-(yli-)-Ii väli ollut ilman taukopaikkaa. Onnistuu kyllä, mutta kyllä 100km välein pitää joku paikka olla.



Kiiminki-Yli-Iin tie on remontissa, 20km gravel grindinkiä. Tiedossa oli, ajoi lepopäivinä reitin maantiepyörällä ja hyvin pääsi läpi




Oijärveltä jatkoin suoraan Kuivaniemelle ja nelosen varteen. Jos olisi ajellut Simojoen viereen tielle 924 olisi välttänyt nelosen. Olisi ollut vaan 20km liika pitkä reitti ja jotenkin en vaan tykkää em. tiestä. Johtunee huonoista muistoista, sillä tiellä on aina ollut kova vastatuuli (3-4 krt/ajanut). Tosin, niin on ollut reitin tielläkin, sen kerran kun olen sen tänä keväänä ajanut. Mutta niin sitä taas nelosesta selvis ja pääsi Lapintuuleen lounaalle.







Edellisen kerran brevetillä söin Lapintuulessa tonnista ajaessa. Nyt kuten silloin oli hyvää ruokaa tarjolla ja tuli syötyä liikaa. Oli kohtuu vaikea Kemin läpiajo silloin. Nyt olin vanha ja muka viisaampi, en syönnyt liikaa.








Lounaan jälkeen matka jatkui kevyesti, oikeastaan pelottavan kevyesti kuten oikeastaan koko päivän. Tervolassa vilkaisen kelloa ajatuksen kanssa; ei vielä kahdeksaa. Olen yli 2h pessimististä (realistista?) aikataulua edellä! Ensinmäisen 200km tultiin vuoden nopeinpaan tahtiin. Niin se kunto kasvaa kun ajaa lyhyempiä matkoja alle. Kurvasin sitten sitten Nesteelle kahville. Syömään en alkanut, ylensyöty on täälläkin.




Kahvia juodessa päätin jatkaa matkaa samaan tahtiin, saattaahan se rengasrikko tulla. Rauhassa kuitenkin kävin vielä kaupassa ja juttelin paikallisen pyöräilijän kanssa.


Se olis uutta, ajamatonta tietä! vain 150km kotoa!


Muc off dry lube ei vakuuta, alta 200km pitää alkaa lisäämään rasvaa kettinkiin kun jaksa sen kitinää kuunnella. Rasvatessa paikalle sattu toinenkin pitkän matkalainen. Oli lähteny Italiasta ja käynny nordkapissa (ullatus) ja menossa nyt kotiin.


Kun ottaa satoja kuvia kesässä, onnistuu yksi (hieman googlen algoritmit kyllä paranteli).









Pyörä puoliksi napapiirin paremmalla puolella. Joulupukkia ei näkynyt, olis ollut hieman asiaa. Läskiä ei ole näkynyt.
Rovaniemelle suunnittelin yötauon n. klo 3 aikoihin. Olin paikalla ns. hyvissä ajoissa vaikka leikin turistia joulupukkikylässä. Ei siinnä, ruokatauolle shellille. Paikalla oli henkilökunnan lisäksi yksi reppureissaaja nukkumassa pöydässä ja ilmeisen päihtynyt henkilö ostamassa maitopurkkia. Kysyessäni mitä ruokaa on saatavilla, myyjä tokas tuossa on lista ja katosi jonnekkin. Hetken katellessa totesin että pekoniateri on hyvä ja sainkin tilattua. Pöytään odottamaan ja lataan elektroniikkaa (omista akkupaketeista) kuten reppureissaaja (seinästä). Aikansa odoteltua pöydälle "heitettiin" lautanen ja pääsi asiaan, kunhan vaan kunhan ensin etsi työkalut. Olo oli etten ole tervetullut, mokoma maksava selväpäinen(?) asiakas. Söin, join kahvit ja poistuin. Tonne mene toiste. Ainoa ongelma vaan että olen edelleen reippaasti etuajassa. (Rovaniemellä on muitakin 24h paikkoja kuin Shell Napapiiri esim. Mcdonalds keskustassa).







Reittiä suunnitellessa oli ajatus polkasta Rovaniemeltä Vanttauskoskelle aamukahville. Seon kahvila aukeaa arkisin klo 7. Aikaa tasailisin torkkumalla läheisellä laavulla, aamu-uinti ja puhtaat vaatteet päälle siinnä sivussa. Olen paikalla ennen klo 5 ja on pirun kostea ilma, ajolasien linssejä saa pyyhkiä tiivistyvästä kosteudesta, ja taitaa hieman sadellakkin, ei voi muistaa. Onnistun saamaan nollakuitin automaatista vaikka sekoilen suoritteessa. En kuitenkaan laske bensaa sadekaivoon, sen verta vihree määki olen.

Hetken nojailen penkin selkämykseen ja totean että on aivan liian kylmä jäädä paikalleen. Pakko jatkaa matkaa, on seututie kuuma.







Mikäs se jatkaessa kun ensinmäisen kilometrin maisemat on yllä. Uutta tietä alla ja alamäki. Matka taittui mutta sitten iski väsy, odotettua aikaisemmin kelissä jota en odotellut ja brevet-hotelli oli tasoa:


Aamun kosteudesta kun selvisi löyty paikka makoiluun; liian myöhään liian vähän. Ja ette voi uskoa liikenteen määrää, niin en sano siittä mitään muutakuin että sitä oli.






Jossain Vanttauskosken ja Ranuan välillä makoilin pellon reunalla X minuuttia, tarkasta ajasta ei ole tietoa. Säpsähdin vaan hereille yhtäkkiä ja hyppäsin pyörän päälle ja polkasin Ranualle ettiin aamukahvia. Ja kahvia juodessa tajusin että 70km matkalla on kadonnut elamasta noin 4 tuntia. No eiku vielä "hyvässä" kunnossa kaupan kautta kohti Pudasjärveä; tietä 78 pitkin.










Jos joskus on ollut pimeitä hetkiä ajellessa, niin nyt. Heti aamusta lämpötila reippaasti yli hellerajan, tiellä yllättävän paljon liikennettä, ei varjoa missään. Puhdasta vettä ei missään, vaan soitten valumaojien ruskeeta litkua. Ranualta Pudasjärvelle on n.70 km, normioloissa menee vajaalla 750ml juomapullolla, nyt jo puolessa välissä toinen on tyhjä ja toisessa puolet jäljellä; motivaatio limu jo juotu. Silmissä tähtiä ja oksettaa. Kastan lakin suovedessä ja olo ei helpotu ollenkaan, tähtiä vilisee. Jatkan matkaa, valkoinen viiva kiemurtelee. Kurvaan mehtä, suotien haaraan ehtien varjoa. Mietin syntejä syviä tuijjottaen vajaata juomapulloa. Kaivan puhelimen. Haen luuta-auton numeron, hengähdän ja nostan kasvot kohti aurinkoa. Tästä tule mitään ja painan soita nappia. Kuski lupaa tulla vastaan Pudasjärvelle, mä koitan päästä sinne. Hörppään lämmintä vettä. Puhdasta vettä, urheilujuoma ei ole maistunut muutenkaan pitkään aikaan.

Viitisen kilometriä ennen Pudasjärveä pysähdyn varjoisalle bussi-pysäkille ja hörppään viimeiset tilkat. Vihdu että pyöryttää. Puhelin piippaa, kuski ABC:lla. Soitan ja pyydän tuleen Nesteelle, kilometrin lähempänä, pääsenköhän sinnekkään.

Pääsen kuitenkin, kuski onneksi hereillä ja huikasee pimeelle kuskille. Pyöryttää, kuitenkin ilman haavereita saan stopattua. Kuskin tuomaa salmiakkia ja vishyä kitusiin niin auttaa. Sitten sisään hakeen kylmää juomaa ja vaihtaan "mukavamma" housut jalkaan. Ei, sadehousut eivät ole mukavammat kuin ajohousut näillä keleilllä.

Ajomatkasta Ouluun muista kuin että jossain välissä jalka kramppasi ja pysähdyttiin. Venyttelyiden ja kävelyn jälkeen jatkettiin kotiin.

No, se on siinnä. Hengistä selvisin kuitenkin, niin juttu jatkuu... #PBP2019 ei.

to be continued ...