lauantai 1. heinäkuuta 2017

testilenkki lomaa varten

Suomen kesä, tämä vähä luminen jakso talvien välillä, on ollut nyt hieman turhan viileä että olisi maantien kutsua kuullut. Nyt kelien lämmetessä alkoi vaimea kutsu kuulumaan, sopivasti ennen lomien alkua.y

Kun kunto on arvoitus, pyöräytin reitiksi oulu-utajärvi-vuotto-oulu, matkaa n.170km ja voi helposti lyhentää utajärvelle asti, jos meno ei maistu. Alkuun oulun "vuoristopätkä" eli vaalantie viemää turhat luulot pois.

Meno yllättäen maistui, vaikka oli vielä vastaista puoleen matkaan asti. Menoa haitannut edes se, että liivijengi oli vallannut ensinmäisen kahvipaikan, montan leirintäalueen. Patukkaa huuleen vaan ja utajärven seolle kahville.

Seolta pääsi vielä kiikkumään ja ajamaan suoraan vastatuuleen ennen alamäen alkua. Väliin sattui sopivasti Valkeisjärven uimarannan kioski mistä sai jäätelöä ja limua tuomaan energiaa.

Tuon jälkeen alkoikin alamäki. Sai alkaa tosissaan tarkkaileen sykkeitä etteivät nouse vauhdin hurmassa liikaa. Mukavasti kuitenkin ~30kmh vauhdilla ajelin Vuoton joutsenen ohi Ylikiiminkiin toteamaan että Seo on taas toiminnassa! Eiku sisälle hakeen kahvi ja munkki. talven harjoittulun jälkeen syöminen olikin tehokasta.

Lähtöä tehdessä, paikalle saapui toinen pyöräilijä joka oli mitä ilmeisemmin pidemmällä lenkillä. Olikin ajamassa Juustolan lenkkiä brevettinä. Eli oulussa ajetaan edelleen brevettejä, vaikka sääntönatsi lopetti niitten järjestelemisen. Ajot vaan tapahtuu nyt DIY meiningillä järjestettyjen brevettien sijasta.

Reitin suunnittelija onnistui tällä kertaa hyvin. Sijoitti alkuun mäet (ja vastatuulen) ja loppuun alamäet. Ainoa vaan että reittiviiva oli vain 170km mittainen. Ei ilmeisesti varautunut tämmöiseen keliin. No. Eiku sakkolenkkiä tekemään ja kohti kiiminkiä. Kiiminkiin asti meni hyvin. Sitten kuski päätti tehdä valmiiksi pari sakkosakon lenkkiä ettei tarvi haukiputaantietä ajella iihin päin. Olisipa vaan tarkastanut etäisyydet edes kännyn google mapsilla. Takalontien alusta maalin on se 35km eikä vajaa 30km. Prkl. no vain 8km ylimääräistä.

Ajo meni lopun sekoilusta huolimatta hyvin, mikään paikka ei mennyt rikki. Niska meinasi loppusuoralla jumia, mutta palautusjuomalla sekin hoituu. Matkakin taittui hyvään tahtiin, nyt tietää hieman minkälaisella tahtiin voi reissuja suunnitella. niistä lisää seuraavalla kerralla. Alla muutama kuva tutuilta seuduilta.