lauantai 2. kesäkuuta 2018

Miksi monta pyörää?

Muissa kuin pyöräily-piireissä herättää ihmetystä se, että omistan nykyään viisi (5) eri pyörää. Unohtavat vaan että ite omistavat useamman auton/veneen/virvelin tms. harrastevälineen. Autoihin, ja etenkin veneisiin, verrattuna pyöräthän ovat jopa halpoja. Ainakin itsellä. Nykyisen polttomoottorisen liikuttimen hankintahinnalla hankkisi nykyiset pyörät ja jäisi vielä euroja varusteiden hankintaan. Käydäämpä läpi miksi pitää olla monta pyörää.

Hybriidi
Pyöräilypiireissä hybriidi on kirosana. Ei kelpaa mihinkään ja on vain yksinkertaisesti huono. Tämmönen on kuitenkin ja hybriidillä aloitin harrastuksenkin. Taittuu moneen vaikkei loista missään. Nykyisellä olen vääntänyt 10km työmatkaa kesällä ja talvella. Vapaalla mennyt torinrantaan enkä ole hermoillut pyörävarkaista. Nekun tuntuvat suosivan maastureita, jopoja ja kalliimipia maantiepyöriä. Kunnon lukolla vaan kiinni johonkin kiinteeseen niin uskaltaa jättää. Ensi pyörällä, 150€ maksaneella bilteeman yosemitella, poljin Tsadista Kemin kautta Nuorgamiin. Sinne kyllä jäikin, loppuun ajettuna. Nykyisellä ajettu samat kilometrit ja vain jarrupalat on tarvinnut vaihtaa. Hintaa kyllä reippaasti enemmän, muttei ole mitään tarvetta vaihtaa. Ennen tätä oli kaikenlaista muotipyörää arkikäytössä, sinkulaa, cyclocrossia ja maasturia. Niissä vaan oli aina jokin mikä alkoi ketuttaan ja poistuivat nopeasti käytöstä (ei kunnollisia lokareita, aina väärä välitys yms). Hybriidille tulee nykyään 1000 - 2000km vuodessa, vähenemään päin kun työmatka on alle 5km.

Maantiepyörä
Pyörä millä mennään täysii maantien laidassa pensalenkkareitten kiusaksi. Se on vaan pensalenkkareitten hyväksyttävä se tosia asia että pyörän paikka on tien laidassa, jos ei ole erillistä pyörätietä/kevyen liikenteen väylää. Oulun seudulla on vaan agressiiviset pensalenkkarit. Alkaa jäämään ajelu vähemmäksi, ei ole mukava tunne kun auto menee vierestä alle kosketusetäisyyden. Mutten luovu, onse vaan mukavaa antaa jalkojen tehä töitä, sydämmen hakata ja maiseman vaihtua. Nykyään ajelen maantiepyörällä pitkät matkat joille lähden ajoissa ennen huomisen kankkusten heräämistä. Ja porukkalenkit ajaisin tuolla jos niille pääsisin tai voisin mennä. Innostavat tapahtumatkin ovat maantiellä, Pirkan pyöräily ja Myllyn pyöräily mainitakseni ajetuista. Monta muutakin on, mutta noista on parhaat muistot. Nykyiselle tulee hyvin kilometrejä lähinnä sen vuoksi ettei Oulun seudulla tarvi napadynamoa pitkillä breveteillä. Jos työtilanne rauhottuu ja saan kunnon kohilleen, niin meen paikallisille porukkalenkeille mukaan. Mutta nyt tulee kilometrejä apauttiarallaa 2000kpl/vuosi.

Maatiepyöriä on tietenkin moneen eri tarkoitukseen; aika-ajoon, kisapyörää ja kestävyysajoon. Mullon tuohon kestävyysajoon geometrialtaan tarkoitettu pyörä.

Maastopyörä
Mitä näinä päivinä seuraa somea tai perinteistä uutisointia, niin läskipyörä se pitää olla. Jos joku lukija ei tiedä mikä on läskipyörä niin tiivistelmä: "täysjäykkä" maastopyörä, missä on 26" kiekot 4" tai mielellään leveämmillä 5 tuuman kummeilla. Isojen kumien pitäisi tuoda mukavuutta ajoon ilma huoltoa vaativia joustokeuloja tai takaiskareita. Parhaat ts. hyvät läskit vaan omaavat nykyään pyöräilypiireissä vähintään etujouston ja mieluusti myös takaiskarin. Olen ajellut läskillä jonku sata kilometrä. Ei ole todellakaan minun pyörä. Ei todellakaan kiinnosta ajaa suossa tai umpihangessa. Oikea läskikisakuski tunkkasi eli talutti pyörää puolet kisamatkasta. Juu ei ole mua varten. Jos tykkää niin ajakoot. Mutta miksi 99% läskikuskeista tulee vastaan pyörätiellä/soratiellä? Maastossa en ole yhtään nähnyt, 29er kuskeja kylläkin. Eikä luottohuolto saa oman merkin läskejä, vaikka ovat myynneet aikasempina vuosina 60%  merkin läskeistä. No, minen tykkää läskistä muut saavat tykätä.

No kuitenkin, lyhyesti. Maastopyörällä on tarkoitus ajaa poluilla, minne ei maantiepyörällä ole asiaa.

Mutta maasturi pitää olla. Mullon nykyään 27,5" rengaskoolla ja 3" leveydellä oleva. Aikasemmin ollut kapiampi renkaisia, max 2,2", 26" ja 29eriä. Mukavaahan noilla on ajella kun on ajettavaa polkua, viis juurakosta tai kivikosta. Suot tai lumihanget ei kiinnosta. Koirankusettajien talvipolut on parhautta noilla. Mutta kun asuu keskellä suota ja pöljäntien remontti vei hyvät polut niin ei tule ajettua, alle 1000km vuosi. Pääasiassa kiitos leveitten nastarenkaitten, jotka ovat talvella bueno. Voisin kyllä myydä nykyisen, alla myyntikuva:

Jonnekkin muualle tuon kanssa pitää mennä, että ajo on mukavaa. Tästä osoiteesta mielellään vähintään Liminkaan tai Hiukkavaaran suuntaan. Mielummin Syötteelle, Hossaan tms. Lähisuot ei kiinnosta. Armeijjassa oppinut muuta kuin vihaan kastumista. Ja nykypäivän punkit, argh. Pyörälenkki ei ala autoilemalla.

Maastopyöriä on tietenkin eri tarkoituksiin, alalajeja on niin monta etten osaa edes luetella. mullon joku xc/enduro/läski kestävyys tms. geometrialtaan oleva, en mää tiiä.

Nonni, ne yleisimmät pyörämallit on lueteltu. Loput vaatinee enemmän. Niillä tuleneekin reippaasti kilometrejä. ainakin toivon niin.

Soratiepyörä
Yksi tämän päivän kovaa huutoa nettimaailmassa oleva pyörämalli on ns. gravel grinder. Pyörä, jonka markkinahenkilöt ovat kehittäneet sorateitä ajoa varten. Jo vuosia olen tykännyt ajella paikallisilla sora- ja mehtäteillä. Pyörätyyppi on vaan vaihdellut. Maasturilla ja cyclocrossilla (maantiepyörä hieman leveämmillä renkailla, max 35mm). Aina näissä käytössä olleissa pyörissä on ollut jotain vikaa, kapeeta tai leveetä rengasta lähinnä. Jarrujen kanssa on etenkin ollut ongelmaa, kiitos kisakuskien cyclocross-sääntöjen. Nyt on markkinamiehet iskeneet kultaan minun mielestä. Maantie-geometrialla tehty pyörä leveillä renkailla! Prkl, se on mun pyörä!

Ainoa vaan, laitoin hypen alkumetreillä ilmaantuneen pyörän. Siihen mahtuu max 33mm levee rengas. Pirun mukava "adventure road bike" muttei riitä mulle. Talvisin alle sopiva nastarengas on kapea. Leveempi pitää olla.

Sitenpä piti uusi hankkia, runko erikseen ja osat. Tuli sitten teräsrunkoinen, 42mm rengastilavuudella ja nestejarrulla varustettu laitos. Pääsee mukavasti epätasasella, vaikka 1x vaihteisto hidastaa välillä.

Pirun hyvä ajaa kuten vanhakin. Vanhaa pitää säätää tulevaa varten.

Pitkän matkan pyörä
Nyt on selitetty arkipyörä, maantiepyörä, maastopyörä ja soratiepyörä. Viides viellä.

Entinen talvi/seikkailu tms. pyörä jää nyt käsiin. Ei se kyllä ole nyt edes ajokunnossa. Kiekot ovat totaallisen loppu, etu- ja takakiekon laakerit ovat kaputt ja pinnakin katkesi. Soon kuitenkin hyvä pyörä ajaa. Suunnitelmissa on laittaa hyvät kiekot harjoittelua varten ja hyvä dynamokiekko haastetta, Paris-Brest-Paris ajoa varten. Siellä tarvinnee öisin valoa, toisinkuin täällä. Täällä pärjää akkuvalojen kanssa, mutta etelässä tarvinnee kesäisin valoa, jonka akku ei lopu kesken. Semmonen siittä tehdään siitten. Vaatii dynamokiekon kanssa säätöä ja takakiekko pitää uusia. Pitkät lokarit etc. tarvikkeet ovatkin jo. Onneksi varusteita voi hyödyntää soratie- ja maasturin kanssa, voi retkeillä muuallakin kuin maantiellä. Retkikeittimenkin jo hankin.

Eli lyhyesti:
Halpa pska pyörä arki-ajoihin, kesällä ja talvella kun auraus toimii. Talvea varten dynamokiekko.
Hiilikuituinen hipo-pyörä maantielle, yksin täysii tai pitkälle. Porukassa ja maantieajo tapahtumissa.
Maasturi; silloinkun pääsee kunnon polkujen varteen tai talvella on huonokeli.
Soratiepyörä: mehtäteille aina ja arkilenkeille kun pensalenkkareiden ajotyyli ei innosta.
Pitkän matkan pyörä: ei haittaa sade eikä pimeys, aina pääsee eteneen kuin kesäkeleillä.

Muilla on muita syitä. Em. on minun syitä enkä koe että olisi yhtään liikaa pyöriä. Vain liian vähän tilaa säillyttäää. Ja pyörien määrä määritellään kaavalla n+1, missä n on nykyisten pyörien määrä. Pitääkö muka se läski hankkia?

Jottei ole liikaa tekstiä ilman kuvia niin alla päivän lenkiltä, ehkä nykyisellä 1. pyörällä:











perjantai 25. toukokuuta 2018

Yksi pieni ajelu, kiitos

Edellisen fiaskon jälkeen otin hieman vapaata pyöräilystä. Helatorstaina olisi kyllä ollut tarjolla seurallinen 300km mutten lähe kun ei kuntoa ole ja oli muita suunnitelmia.





Kävin löntystelemässä Hepokönkään geopolun ja ihmettelemässä Suomen suurinta putousta kun nyt vettäkin oli riittämiin. Samalla testasin uusinta hankintaa pitkän matkan pyöräilyä varten: kaasukäyttöistä retkikeitintä. Retkiateria oli maukas ja kahvi kuumaa. Enää ei ruoka/kahvipaikkojen vähyys haittaa. Vettähän aina on ylimääräistä, kun on juomisongelma.

Siinä sivussa kävin hieman polkemassa, maantiepyörällä ja kokosin itteäni. Lauantai aamuna klo 6 löysin itteni taas pankkiautomaatilla ottamassa nolla-kuittia.



Reitti suuntauntui aluksi Oulun maisemareitille; Alakylästä Koittelin koskelle. Suorituskeskeiset polkijat olisivat ajaneet Takalontie-Purontietä pitkin nauttien huonosta tien pinnasta ja mehtä maisemista. Mää retkeilijänä otin hyvän asfaltin ja jokimaisemat.






Oulun seudun parhaimista maantiepyöräily reiteistä vie Ylikiimingin kautta Sanginkylälle; tie  836. Hiljainen liikenteeltä, mukava kumpuileva tie ja ympärillä rauhaista mehtää. Tien pintakin on kohtuullinen tällä ajosuunnalla. Toiseen suuntaan ajaessa on enemmän vaurioita. On, ehkä hieman yllättäen, ajettu :O

Puolangalle on ennenkin suuntautunut 300km brevetti toukokuun alkupuolella. Toisen, tai kolmannen kerran tein päätöksen etten enää ikinä polje toukokuussa Puolangalle. Kaikilla kerroilla oli tullut räntää niin sanotusti riittävästi. Ovat olleet elämäni kylmimmät kyydit. Nyt vaan tuli pitkä hellejakso jo toukokuussa joten uskaltauduin lähteä syömään pessimistien grillille. Onneksi kesäkuu on kylmä ja sateinen, voi rötvätä vaan.









Puolangalta lähin maha täynnä kohti Vaalaa. Ajatuksella että saa vaan lasketella Oulujoen varteen. No ei saannut. Tietysti tiesin tämänkin etukäteen, mutta saahan sitä aina toivoa. Muttei se nyt niin haitannut, pyörä kulki mukavasti ja aurinko paistoi tuulen ollessa pohjoisesta käsin.

Jaalangan seudulla kohtasin ensinmäisen harrastajan näköisen pyöräilijän. Viittoili pysähtymään. Olin ensinmäinen lajikumppani mikä tulee vastaan, vaikka hlö olikin tällä kertaa läskimmällä pyörällä liikkeellä. No on täällä ennenkin kyllä ajettu mutta ilmeisesti eriin aikaan aina.

Jaalangassa on Kajaanintien varressa Ihme-niminen paikka. Aina ohi mennessä paikka on näyttänyt enempi vähempi kuoleelta enkä siten ole siihen koskaan pysähtynyt. Nyt pihassa oli väkeä ja kahvihammasta kolotti pahasti. Kurvasin siis pihaan. Pulla ja eväsvalikoima oli heikko, mutta kahvi oli tuoretta ja kuumaa. Jäätelöä olisi ollut tarjolla, muttei maistunut päivän mittaan nautittujen makeisten eväitten vuoksi.








Ihmeen heikon tarjonnan vuoksi polkasin tempona tutulle Vaalaan aapeeseellä syömään. Matkaa jatkaessa alkoi garmin esittään garminmaisia ominaisuuksia. Sekoili ja hukkasi etäisyydet suunnitelluille taukopaikoille. Matkaa seuraavalle tauolle oli mukamasti n. -4000km. Onneksi ei kuitenkaan, Jylhämän voimalaitos on ihan siinnä nurkan takana.

Jylhämän jälkeen ihmettilin matkaa Muhokselle ja aikaa kello 21:iin. Ei niin nopeiden laskentojen jälkeen tulin tulokseen että kyllä, ajettavissa, Muhokselle ennen klo 21. Nostinpa siis hieman sykettä ja kadenssia; vauhti ei kyllä paljoa noussut. Kuitenkin, paikallisten viimehetken asiakkaiden iloksi, laskin klo 20:45 kassahihnalle eväiden lisäksi yhden 3. luokan palautusjuoman! Eväät söin kaupan pihassa ja palautusjuoman laitoin laukkuun odottamaan tulevaa nautintoa.

Illan hämärtyessä saikin pukea aamupäivällä riisutut vaatteet takaisin päälle, alkoi viilenemää melko nopeasti auringon laskiessa. Vaalan tiellä laitoin vielä heijastinliivin ja valot päälle huomisen kankkusten varuilta. Siinnä sitten rauhallisesti rullailen tutulle Haapalehdon shellille hakeen loppukuittia, jonka sain ostaessa kaakaon, pullan (ei ollut munkkia :(), tupladogin cociksella (ei sokeritonta litkua) ja muuta pientä.

Em mukaisen reitin ajoin 300km brevetin aikarajassa. Reitin suunnittelija voisi hieman skarpata, 4km ylipitkä reitti ja Vaalantie mäkineen taas lopussa. Nyt kuitenkin oli eväspaikkoja riittävän tiheästi, reitti oli lenkki eikä tarvinut ajaa samaa tietä eeskahtaalle ja sääkin suosi; myötästä n.200km, loput navakkaa vastatuulta.

Ajaessa oli aikaa miettiä mikä meni pieleen edellisellä kerralla. Tulin siihen tulokseen ettei minussa tietenkään mitään vikaa ollut. Syy oli varusteissa: talvivaatteet, talvipyörä loppuun ajetuilla kiekoilla, painolastina olleilla lokareilla, säässä sekä ruokapaikkojen vähyydessä.

Vakavasti ottaen, tietenkin vika oli itessä. Talvivaatteet tarvi, kun oli kylymä; lähtiessä pakkasta ja tiet märkinä. Sää olosuhteet on mitä on ja reitin suunnan tie- ja ruokapaikka tarjonta on mitä on. Kesäkelillä hyvinkin ajettavissa oleva reitti oikeilla eväillä. Liika suklaa alkaa (minua) vaan etomaan. Nyt mukana ollut pussukka sisälsi sopivassa suhteessa makeeta ja suolaista. Juomakin oli koko matkan juotavaa eikä jäätävän kylmää.

Eikä kuntokaan pettänyt. Pääkoppa se oli mikä petti. Nämät ajot kyllä ajaa, kun on sinut itsensä kanssa ja pystyy tsemppaamaan ittensä pimeitten hetkien ohi. Syömällä tai porukassa noista ennen on selvitty. Ei vaan mennyt suklaa enää alas eikä brevettejä järjestetä Oulun seudulla. Ei kyllä ole niin kysyntääkää; kymmenkunta kuskia näitä täällä ajaa yksin tai pienissä porukoissa.

300km on muutenkin osottautunut vaikeimmaksi matkaksi. Joutuu taukopaikkojen aukiolojen vuoksi lähtemään yleensä ajoissa, jolloin yöuni jää vähäiseksi eikä kuitenkaan pääse näkeen auringon nousua. Laskun kyllä näkee, mutta yleensä silloin on jo Oulun seudulla ja haaveilee vaan maalista. Ajankohtakin ranskan vuoksi turhan aikainen, yleensä toukokuun alussa taivaalta tulee mitä sattuu, yleensä räntää ja silloin on oikein tympeetä olla maantien laidassa polkemassa märissä vaatteissa, vähissä energioissa ja muutenkin väsyneenä.

Kotio palatessa suuntasi ajatukset jo seuraavaan, 400km brevettiin. Jokin itsetuhoinen ajatus nousi jostain pääkopan pimeestä nurkasta, että reitin voisi suunnata Iso-Syötteelle tai Paljakan mäkiin. Kummastakin suunnasta löytyisi kesäkuussa sopivasti ruokapaikkoja; Iso-Syötteen reitti jo koeajettu ja netistä tarkastettu Paljakan tarjoamat. Saa nähdä milloin pääsee ajamaan, ryökiireet siirtävät ajon juhannuksen jälkeiseen aikaan.

maanantai 7. toukokuuta 2018

Brevet 300 eiku 200

Noni, ja "harjoitukset" jatkuu. 200km jälkeen iski hienoinen lentsu mikä vei sen vähäisenkin kunnon mennessään. Mutta aloin jo kaipaamaan pientä irtiottoa arjesta ison projektin loppuessa niin päätin lähteä vähän polkemaan. Viikolla jopa kävin kesäpyörällä koittamassa ja tein pienet säädöt että sillä pääsisi liikkeelle.

Perjantaina vaan sateli lunta ja ennusteet lupasi kylymää. Eli tiet olisivat ainakin alkuun märkiä mikä olisi mikä paras tapa lisätä kurjuutta kun kastella jalat. Viileen illan koeajolenkillä alkoi kesäpyörän kesäkengillä varpaita paleleen siihen malliin että palasin kesken kaiken pois. Eli millä liikkeelle kun polte on jo niin paha että pakko lähteä?


Matkaan lähdin sitten harkinnan jälkeen talvipyörällä, vaikka se rullaakin huonommin kuin kesäpyörä. Siihen sai kivuttomasti kiinni pitkät lokarit ja paikoillaan oli talvikengille sopivat polkimet. Polkimet toki olisi siirtyneet kesäpyörään jos olisin löytänyt sopivan kuusiokoloavaimen. Pitäisikö siivota? Ei, koska viime siivouksessa hukkasin mukaan lähteneen akkuvalon akun kiinnitysremmit. Valoja tarvinnee vielä parin tunnin ajan illasta.

Kiiminkijoella ei ole jäitä mutta vettä on runsaasti.


Matkan varrella olleet pienemmät ojat on täynnä vettä.

Oulu on poronhoitoaluetta niin toki poroja näkyy aina välillä.
Matka taittui Yli-Iin Salelle vauhdikkaasti. Vauhtia nosti liian vähäinen vaatetus nolla-kelille. Mustaa jäätä ei onneksi osunut kohdille. Salella sai onneksi munkkikahvit hieman lämmittämään sisuksia.






Piukkalansuvantokin oli sulana.

Matka jatkui kohti Tannilaa, mikä on vähemmän ajettu suunta mikä sai valitsemaan suunnan tälle kertaa tuuliolosuhteista välittämättä. Vaihtoehtoiset suunnat on jo useammin ajettu enkä Puolangalle aja toukokuussa. .


Reittiä tehdessä en niin hirveesti katellut paikkojen nimiä niin edellisen kuvan kyltti aiheutti hieman hilpeyttä. Oulun eteläpuolella, n.150km päässä on toinen Kylmälä(nkylä) minne on useasti näillä reissuilla menty. Eli vaikka em. kuvan tviittasin hastakillä #eksyksissä, niin en ollut eksyksissä vaan juurikin siellä missä piti. Älä usko kaikkea mikä on netissä :) Olisihan kuvassakin näkyvä alamäen paljastaa ettei olla tyrnävän lakeuksilla.

Kivijoessakin(?) vettä riittää



Oijärven taukopaikka aukeaa vasta 12:sta, joten polkasin vielä siittä ohi pysähtymättä. Rauhallisemmalla paikalla tyhjensin pilssivedet ja nautin mukana olevia eväitä.


Ja sitten koitti hetki, mitä ei pääse täällä enää monesti nauttimaan, ajamaton päällystetty tie! Tie numero 8520. Tie vie Kuivaniemeen. Aikasemmin ollut huonosti taukopaikkoja pl. sale kuivaniemellä, niin ei ole tullut ajettua. Nesteen ne avasi pari talvea sitten, kerkesi vaan palaa ennen kuin kerkesin polkemaan sinne. Taas on nelosparkki pystyssä, mutta jää nyt se koittamatta kuitenkin.

Oijärven säännöstelykanavassakin riittää vettä, rantapuut on veden alla.


Matkan varrelle sattuu useampikin jääkärimuistomerkki tai opastus sellaiselle





Uusi tie ei antanut nauttia paljoakkaan, vaikka alamäkeä oli niin koko ajan sai tehdä töitä että pääsi eteenpäin navakan suoran vastatuulen ansiosta. Nälkäkin alkoi vaivaamaan, pikkasen patukkaa nassuun ja kohti Simon keidasta. Nälkä toimikoon motivaattorina tempassa 10-tempo.

Kuivajoki ei ollut niin kuiva nyt



Nelonen, vanha perstie. Tänne ei pitäs ikinä mennä. Mutta vaihtoehtona ajaa eeskahtaalleen samoja teitä niin mennään nyt. Jos voit valita, niin kierrä. Simosta pääsee Oijärven kautta Ouluun pikiteitä pitkin tai sorateitä hyödyntäen hieman lyhyemmin.

Lappi!
Simojokikin pääasiassa vapaana, ei ollut pahoja tulvi tänä keväänä.

Kääntöpaikka Helmin Lounas-kahvila. keskinkertainen mutta kaloritäytteinen hamppariateria. Nyt on hyvä jatkaa matkaa.

Jäitä Simojoen suvannossa.

Lisää ajamatonta tietä Simojoen pohjoispuolella. Luntakin riittää vielä.





Takaisin Pohjois-pohjanmaalle, ei niin tasaiselle kuitenkaan.



Kun sitten jalat tyhjinä tein päätöksen heittää homman kesken, alkoi aurinko paistamaan. Heti.

Retken loppupiste Oijärvellä. Lämmintä ruokaa ei ollut saatavilla, lopetuspäätös sai viimeisen vahvistuksen.
Näin ei ole koskaan ennen käynnyt ja taas kävi näin. Homman pitää olla mukavaa että sitä jaksaa, nyt ei vastatuulessa polkeminen ollut hauskaa. Kuitenkin tuli reilu 200km terapiaa nopeammin kuin edellisellä kertaa. Tunkkaamista oli huomattavasti vähemmän.

Syy keskeytykseen on tietenkin huono kunto, mutta kirjataanpa muutama tekosyy:

  • Talvella tuli lähinnä istuttua toimistolla/autossa ja vähän kuntosalilla ja terapia-ajoissa. Pitäisi tehdä jotain muutakin ensi talvena, jos meinaa PBP:n karsinta-ajot ajaa heti kevään tullen. Spinninki, hiihto? Hiihto, niin saa ulkoilla. Tarvii kait siis laittaa sukset.
  • Vaikkei nämä ajot vaadi kuntoa, niin on turha lähteä puolikuntoisena. 200km jälkeen tullut lentsu vei ne vähätkin kunnot jota oli. Olisi pitänyt uskoa tyhjiä jalkoja, jotka löysin kesäpyörän testiajoilla. Miten välttää ensi keväänä lentsu?
  • Reitti kannattaa valita vallitsivien olosuhteiden mukaan. Mutta tuskin muuttavat PBP:n reittiä jos sattuu alkuun/loppuun vastatuulta, joten ...
  • Matkaan pitäs lähteä aina ykköstykillä. Sitä Divergekin on pitkine lokareineen, paksuine renkaineen ja parempine välityksineen mutta. 
    • Kiekot, ensiasennus kiekot joilla liikuttu 9000+ km. Eivät muuten pyöri enää niin herkästi. Uudet kiekot hommasin talvella, mutta niitten kanssa kävi "vahinko", tuli uusi runko mukana. Loppuosat vaan viipyilee maailmalla.
    • lepuuttajat olisi ollut kiinni roubaixissa. Niitä ei vaan saa PBP:ssäkään käyttää, joten ...
    • Kesäkengillä noutaja olisi tullut jo Alakylässä. Olisi pitänyt vakavammin ettiä työkaluja että olisi saannut vaihdettua polkimet roubaixiin, mutta laiska. Ja sitten olisi kastunut jalat aamusta, ei todellakaan hyvä.
  • Reitillä pitää olla paikkoja mistä saa "oikeaa" ruokaa n.100km välein. Lainausmerkeissä siksi, että hamppariateriat on tässä tarkoituksessa oikeaa ruokaa. Mutta kaikki lämmin on ok. En voi ymmärtää niitä, jotka ei käytännössä syö mitään tai syö pelkkää suklaata pitkillä reissuilla.
  • Matkaevääksi pitää olla jotain muutakin kuin suklaata tms. makeaa. Se vaan alkaa etomaan jossakin välissä. Suolapähkinät ovat olleet hengenpelastaja ennenkin. Mutta niitten syöminen paksuilla pitkillä hanskoilla ei ole niinkään helppoa pysähtymättä. 
  • Juomankin olisi syytä pysyä kohtuu lämpöisenä. Nyt kyllä vaan pääsin yllättämään itteni juodun juoman määrällä vaikka olikin jääkylmää.

Nonni, syy oli varusteissa, eväissä ja reitissä. Ei kuskissa. No kuskissahan se syy yksinomaan on.

Tässä välissä huomasin Team Rynkeby - God Morgon Oulu FB-päivityksen vastakkaisen talviharjoittelun vaikutuksista. Tästä voit lukea päivityksen. Treenaaminen (mitä en tee) on vaikea laji. Kun sykkeet on talvella pelkästään punaisella, niin ei kulje. Kun sykkeet on pelkästään vihreellä (tai jopa alempana), niin ei kulje. Sitten, kun löytää sopivan keskitien, niin sitten kulkee. Joskus olen onnistunut talvella, silloin kesällä pysty hymyilen polkeen auringon noususta auringon laskun kautta uuteen nousuun. Nyt tekee vaikeeta polkea aamusta iltaan. Jospa tässä joskus taas kerkeis paremmin harrastamaan. Ja välttämään ylikunnonkin.

200km kohdalla kun päätöksen tein, olisi ollut vielä aikaa riittävästi käytettävissä ajaa 300km 20h aikarajaan. Mutta kun ei ollut hauskaa, mikä on se tärkein elementti näissäkin ajoissa. Nälkä alkoi taas vaivaamaan, ja jo valmiiksi vahvasti epäilin ettei Oijärveltä mitään ihmeempää saa. Yli-Iistä, n.50km päästä olisi ehkä vauhtia kiristämällä saannut. Mutta energiavarat ja jalat tyhjinä vauhtia ei saannut nostettua yhtään. Ja kun tulevaa ennakoiden järjestin luuta-auton soiton päähän niin oli ratkaisu helppo. Nyt ei ole pakko kiusata itteä. Kun ei maistu niin ei maistu. Ajetaan esi-karsinnat sitten alkuperäisen suunnitelman mukaan kesemmällä. Paremmissa keleissä ja toivon mukaan paremmilla jaloilla.

Alla kuitenkin ajettu reitti:



Sivupalkkiin lisäsin muutaman linkin PBP:stä, eli Paris-Brest-Paris pyöräilystä mikä on ensi vuoden tavoite. Sen jälkeen voikin lopettaa tämän ja keskittyä vaan ajeleen viiliksen mukaan.