maanantai 16. syyskuuta 2013

Sorasyöte

Kevyen 200km lämmittelyn jälkeen on hyvä lähteä virkeenä ja hyvin levänneennä Syötteen maastoihin hieman pyöräileen. Siellähän on muuten hieman mäkisempää kuin täällä Oulun seudulla. Ja kun soralle mennään, niin on muuten hitusen raskaampaa ajelua luvassa. Tapahtuman lähtö tapahtuu just soppelisti klo 11. Kerkiää mukavasti aamusta heräileen (sunnuntaisinhan herätään klo 6 muutenkin) ja siirtymään kotoa Pikku-Syötteelle.
 Ainoon hienoisen mietinnän aiheutti tää hallitseva säätila. Ei ole vähään aikaan ollut näin lämmintä syksyä. Autoon nakkelin vaatetta siihen malliin että puolet oli liikaa. Lähtöpaikalla oli kuitenkin jo 12°C ja arska paistaa lujasti. Lyhyille en kuitenkaan heti alkuun jättänyt. Alamäissä viilenee varmasti.
Hieman 11 jälkeen lähdettiin liikkeelle, kiireisimmät tietty täysii, minä nautiskellen. Alkuun olikin mukavaa alamäkeä pari kilometriä ja sitten hieman haastavaa polkupätkää tälläiselle valkoisen viivan tuijjottajalle. Mutta pysähtymättä pääsi. Ja sittehän päästiin asiaan, kiikkumaan Iso-Syötteelle. Harvassa on pitkät nousut joissa prosentteja on 14 täälläpäin. Onneksi alla oli Feltti, jossa välityksiä riittää paremmin. Hiki kyllä tuli siinnä auringon paisteessa painaessa.
Alas pääsikin sitten vaudikkaasti. Asiassa autto ei niin hyvät jarrut. Meinas tulla ikävä levyjarruja, muttei niin paljoa että niihin lähtisin investoimaan. Matka jatkuin sorapintaista kuntopolkua, soratietä ja hieman asfalttia Kellarilammen huoltoon. Huolto oli muuten hyvä, mutta pari kilsaa liian myöhään. Imasin hätäpäissäni sitten geelin kurkusta alas, hyi olkoon. Tauolla vähensin hihat ja lahkeet ja tungin ne pieneen satulalaukkuun, mahtu justjajust; tuu mittään tämmösestä keventely reissuista, ei ollut tilanpuutteen takia edes sadekamppeita mukana; onneksi ei tarvinnutkaan.

Huollosta jatkettiin matkaa Pytkynharjun juurelle, nättiä maisemaa sielläkin, vaikka paremmat olis ollut huipulla. Olisi vaan tiennyt kantohommia jos reitti olisi siellä kulkenut. Hyvää ccllä ajettavaa pätkää kuitenkin. Matka jatku kohti toista huoltoa, Mustarintaa kohti.
Ja kun jaksaa vaan pyörittää, niin tuleehan se mielenkiintoinen haaste vastaan; pitkä tasainen nousu sorapinnalla. Alko jo hieman harmittaan lauantainen lämmittelyreissu. Mutta kun hermotus on kohdillaan, niin jalkoja pyörittämällä ylös pääsi. Ei varmasti nopein suoritus, mutta kuitenkin.

Sittehän onkin luvassa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jopa siinnä määrin että kokemuksesta (laskin mäen viime syksynä maasturilla paskat melkein housuissa) päätin laskea renkaista paineita alemmaksi. Olikin hieman jo lyönnyt käsille asfaltille tarkoitetut paineet. Ja luvassahan oli pitkä mehtätiellä tapahtuva lasku, josta mielenkiintoisen tekee irtosora ja virtaavan veden tekemät urat. Mitä jarrujen painamiselta kerkesin vilkaseen mittaria niin nelosella taisi alkaa nopeuslukema eli vauhtia pahimmillaan yli 40 kmh eikä tosiaankaan ollut leppoisa lasku joka päättyy pitkään tasaseen pätkään vaan ojaan. Heh, olipa mukava pätkä.
Alamäen jälkeen pyöriteltiinkin sitten kohti maalinousua, miksi kontrollien ja maalien pitää aina olla mäen päällä? Syötteen maisematietä pitkin pyöritellen (oi miksi piti lämmitellä 200km?) pääsi maisemista nauttien maalimäen alapäähän. Siittä sitten alkoikin viimeisten mehujen puristelu, tässä vaiheessa ei enää luovuteta. Ohan tää Pikku-Syötteen mäki valloitettu maantiepyörälläkin 200km jälkeen, menee se nytkin, stana. Ja menihän se, kävellen olis kyllä päässyt nopeampaa.

Maalissa sitten omat onnittelut, pyörä pakettiin ja autoon ja saunaan. Olipa kylmä suihku poikaa tämän reissun päälle, reidet ja pohkeet huus hoosiannaa kun hieman kylmää suihkutteli.
Ruuan päälle olikin sitten edessä reissun rasittavin vaihde; paluu kotio. Ai että on raskasta ajaa jonossa autolla. Pyörällähän se on niin kevyttä. Ehyenä kuitenkin kotio pääsin ja kävin jopa pesemässä pökötinkin, kait sitä kerran vuoteen voi autonkin pestä? Tosin hukkaan tais mennä nekin eurot kun jäykän maanantain ajelun jälkeen auto oli taas likainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti