Oulu-Savo-Oulu

Taas oli viikonloppuna ohjelmassa munkkikahvia ja hillitöntä syömistä Oulusta Savoon poljeskelun lomassa.

Shellillä päivän ensimmäistä munkkikahvia nauttiessa, paikalle saapui neljä muutakin 600km brevetin polkijaa.

 

Yksi Oulun seudun parhaista pikkutaukopaikoista, Montan voimalaitoksen alue. Nyt ei pitkään ihmetelty vaan jatkettiin matkaa kohti Kylmälänkylää.

Paras tapa poljeskella Muhokselta Kylmälänkylälle on maatalousrattorin peesissä, kunhan rattorissa ei ole lanta/lietekuormaa. Nyt ei ollut ja päästiin mukavan kevyesti matkavauhtia (30kmh) kohti ensinmäistä kontrollia.

 Kylmälänkylän Cafeen ohi ei pääse pysähtymättä, nyt vaan nautin viilentävän jäätelön ja karsean makuisen putous-brändätyn cola-juoman.

Lauantaisesta kehkeytyi inhottavan lämmin ja matkan varrelle sattuneiden kauppojen oven pieliin ilmaantui tyhjiä pulloja kun täydennettiin nestevarastoja kivennäisvesillä. Itseä autto sen verta ettei jalat kramppaileet ollenkaan.

 Lehmätkin ovat päässeet ulos laitumille. Randounnerithan kirmaavat jo huhtikuussa ajamassa 200km brevettiä; tyhmimmät ympärivuoden.

 Vaakatasossa ovat Savonkin tiet suorassa, mutta pystysuunnassa alkaa olemaan mutkia, kieroja ovat nuo savolaiset.

Puinen tunneli edessä.

 

 Kuvasin saman joen jo ensimmäisellä pitkällä lenkillä

 Kiuruveden tieikoni viimeisimmältä ja ensinmäiseltä (2011) pitkältä lenkiltä. Tämän kertainen oli 4. kuussatanen ja 6. kerta yli 500km matkoissa.

Ja ajettiinhan ikonin ohi 2013, silloin vaan oli "hieman" märempää kun poljeskeltiin ukkosrintamassa Nivalasta Kiuruvedelle.

Kiuruveden apsin sisätilat oli kuumempia kuin ulkotilat, mutta patio oli mukavasti varjossa ja ruoka oli totutun makuista.

Sinne ne hyvä kuntoiset karkaa vastamäissä. Helle alkoi tuttuun tapaan hyydyttämään jalkoja jopa normaaliakin aikasemmin. Ei sovi tähän ruumiin rakenteeseen yli 21°C:n lämpötilat.

Matkan kääntöpisteeksi Pielavedeltä löytyi Satamaravintola Laituri. Voittaa kädet alhaalla huoltoasemien baarit 10-0.

Auringon lasku Pielavedellä. Pitänee kesällä lähteä Järvi-Suomen suuntaan näkemään näitä lissää ja auringon nousukin kun ei taaskaan sateen takia sitä päässyt näkeen.

Reitille joutui valitettavasti helluntain takia valitsemaan isompiakin teitä. Nelonen oli kuitenkin hiljainen klo 1 aikaan yöllä. Ja onneksi löytyi pari pienempää pätkää ajettavaksi. Sorapintaisia teitä olisi ollut tarjolla, mutta kun ei kunnosta etukäteen tiedä ja sateella asfaltiltakin kertyy moskaa rattaisiin ihan riittämiin, niin ei niille sitten menty.

Pihtiputaalta päästiin pois neloselta kun kurvattiin kohti Köyhänperää (kuva kyltistä v.2005). Alkumatkasta jouduttiin hieman kierteleen, kun suunnitellulla reitillä olikin isomman sortin tietyömaa, no 1km ei merkkaa paljoakkaan näillä matkoilla, viellä tässä vaiheessa kun oltiin ajettu vasta reilu 400km

 Haapajärven läheisyydessä alkoi helteen väsyttämät jalat ja unen puute vaivaamaan. Puolipakolla pistin muut jatkamaan matkaa ja jäin omaan tahtiin elpyen jatkamaan matkaa kohti Haapajärveä. Paikallisella apsilla tavoitinkin muut ja olin sen verta virkistynyt että pikaisen aamiaisen jälkeen jatkoin matkaa, muitten jäädessä lämmitelemään/torkkumaan.

Matka jatkui kohti Nivalaa, missä muut saivatkin kiinni hitaan karkulaisen. Kuitenkin kun poljeskeltiin kohti Haapavettä, alkoi taas torkuttamaan ja maitolaiturit näyttämään houkuttelevilta. Eiku pois junan kyydistä ja maitolaiturille vartin koomaan.

Kooman jälkeen sain porukat taas kiinni Haapaveden apsilla torkkumasta. Siinnä syödessä tuli mieleen että bussitkin kulkee vaikka pyhä onkin. Kun sain syötyä, oli muut jo valmiina jatkamaan matkaa. Järjen valo vilkahti kopassa ja päätin jäädä apsille viellä elpymään. Vaihdoin sitten sutjakkaasti ahtaassa vessakopissa ajovarusteet ja täyttelin pullot ja jatkoin matkaa.

 Reitille sattui risteys, missä joutu valkkaamaan suunnan. Pulkkilaan nelosen varteen oottamaan bussia tai pyöräilen kohti Oulua. Se vähäinenkin järjen valo sammui kun polkasin kohti Karhukangasta.

 Ja mikäs oli jatkaessa, kun sopivin välein oli tarjolla tasaista ja kuivaa makuualustaa, kuvassa luksus mallia tyynyllä varustettuna.

 Sitäkun tasaseen mutta varmaan tahtiin pyörittää jalkoja, niin sitä huomaa olevansa 60km päässä kotoa. Sehä ole kuin 10% kokonaismatkasta ja polkasee koska vaan ihan arkenakin työpäivän päälle kahteen tuntiin. No, nyt ei ollut arkipäivä, päiväkin ollut jotain muutakuin tietokoneen ääressä istumista, mutta istumista kuitenkin. Reilu 3h meni viimeisellä 60km:llä.

 Matkaa auttoi tympein ja vaarallisin 30km pätkä reitillä. Paavola-Liminka välin olen ennenkin kyllä pyöräillyt 86sta pitkin, mutta aikasten aamusta. Nyt illasta autoa ja rekkaa riitti aivan kiitettävästi siihen että katse suuntautui 2m eturenkaasta ja koneesta otettiin irti kaikki mitä sai.

Loppu sitten naatiskeltiinkin hitaasti lohivoileivän voimalla, mikään makea ei mennyt enää kurkusta alas. Shellillä piti kuitenkin ottaa viellä munkkikahvit kun sattui olemaan lämpimiä tarjolla.

Yllä suunniteltu reitti, todellinen ei mahtunut kun garmini tunkee gpx-tiedostoon omiaan ja gpsies rajoittaa reitin bittimäärää. Todellinen poikkesi Kestilän maisemareitin ja Pihtiputaan tietyömaan kierron osilta. 36h 20min kului aloitus- ja lopetusleimojen välillä, lähtiessä arvoin kokonais ajaksi 36h. Nopeammat ajoivat 34h. Varusteita oli just sopivasti, ainoat käyttämättömiksi jäi silkkihanskat ja tietty kasa varaosia. Tjaa osa eväspussin sisällöstä jäi syömättä kun sulivat tunnistamattomaksi möykyksi.

Garminin tilastoja:
kokonaismatka: 602km
kokonaisnousu: 1950m
keskinopeus: 24kmh (maksimi 67kmh)
kokonaisajoaika: 24:52
kokonaisaika: 36:20
kuluneet kalorit: 9123kCal (tankkaus epäonnistui, reilu kilo katos)

Maanantai lusmuilin vapaalla kotosalla makoillen sohvalla välillä torkkuen. Kaupassa käväsin pyörittelemässä, bilteeman penkki menee vaihtoon kun sattui takamukseen. Tilalle tulee verstaalla pyörivä Riva-satula, minkälainen on myös spessussa. Tonnisen ajo taitaa tällä kunnolla jäädä ajamatta, ainakin 75h:n aikarajassa.