Syksy. Pohjoisen luonto herää värien maailmaan, tulee ruska. Ja tulee yöpakkaset ja syysmyrskyt. Kun kelit viilenee ja sateet lisääntyy, vähenee into ajella maantien laitaa kuuman kesän jälkeen. Kestihän sitä iloa nyt melkein 6 kuukautta, kun
7.4 kävin korkkaamassa uuden maantiepyörän kevyellä penkin säätölenkillä. Nyt vajaan 7000km valkosen viivan seuraamisen jälkeen voinee todeta että riittää sitä lajia. Olenkin jo muutenkin syyskuun aikana siirtynyt enemmän mettän puolelle ajeleen.
Ruskan ollessa parhaillaan, sain sponsorin tukemana autoilla Lapissa. Ja sitä myöten sattui järjestymään crossi-lenkki Merilapin seutuville. Löyty uusia ennen ajamattomia pätkiä, vaikka jonku vuoden olen alueella (Kemissä) viettänytkin. Aavasaksan ruskaretki saa taas odottaa seuraavaan syksyyn, jospa silloin jalat kantaisi huipulle asti.
Syyskuun alkupuolella merkkasin
Randonneurs Finland:n kalenteriin Oulun pitkien maantiematkojen päätöslenkin 27.9. Jälkikäteen mietittynä, voiko isompaa virhettä tehdä ajankohta huomioiden. Lenkkipäivälle ei luvattu räntä/vesisadetta ja muutama ilmottautuminenkin tuli, niin ei auttanut jaloista huolimatta muutakuin mennä lähtöpaikalle ihmettelemään.
Ja paikallehan ilmaantui lisäkseni 4 muuta kova kuntoista karjua, joten lähdettiin rohkeasti sotkemaan kohti ensinmäistä taukopaikkaa,
Ylikiimingin Seo:a. Ensinmäisen kympin jälkeen pääsi jo toteamaan että tuskaa tulee riittämään. Alakyläntieltä kun käännyttiin kohti Ylikiiminkiä, vauhdin pysyessä reilussa 30kmhssa vielä leppoisassa sivu/vastatuulessa, tiesi tarkalleen ettei ole oman kuntoryhmän porukassa. Jalat hyyty Ylikiimingin mäissä ja päästin muut karkaamaan munkkikahveille. Jotka muuten maistu hyviltä ja suklaapatukkakin oli petollisen hyvä. Joten aikasemmista aatoksista huolimatta jatkoin matkaa kohti
Juustolaa.
Juustolaan saavuttiin reissulle ikävän harvinaisen myötätuulen avittamana ennen klo 12:sta, puolisen tuntia ennen arpomaani ajankohtaa. Tarjolla oli tällä kertaa lohikeittoa. Maittavaa kyllä, mutta joko lähdön jälkeinen 3km tempo 20-tien (kuusamontie) laitaa tai jokin muu sai ruuan pysymään mahassa koskemattomana. Eli ei energiaa käytettäväksi viimeiselle ei niin keveälle 100km:lle. Ei menny loppumatkasta mikään kiinteä alas, ei edes se hätäpäissään nielastu energiageeli auttanut matkanteossa. Hengissä kuitenkin pääsi Yli-Iihin
Kaisun kahvilalle, asiakkaita tuntui riittävä sen verta ettei 5 pyöräilijää aiheuttanut kummempaa asiakaspiikkiä. Hyvä juttu, toivottavasti paikka pysyy auki tulevinakin kesinä, tätä on Yli-Iin lenkki kaivannutkin.
Tauolla ei uponnut mikään kiinteä, mahaa painoi lohisoppa edelleen. Matkaa oli kuitenkin jatkettava, vaikka sateen uhka kasvoi koko ajan. Ja ennen siirtymistä Iijoen eteläpuolelle tuuli nousikin järkyttävällä voimalla. Letkan keulalla ollessa sykkeet nousi n. 90% maksimista vaikka käytännössä paikallaan oltiin; vauhtia n.20kmh! Siinnä vaiheessa pääsi sarkastisen epätoivoinen naurahdus; tänne sitä sitten kuollaan. Kovaa ja suoraa vasta tuulta oli odotettavissa Iihin asti, n. 35km, vaikka koitettiin mutkitella maalismaantiellä. Onneksi oli porukassa neljä kuskia paremmilla jaloilla, niin vetivät yhden jalattoman ensin Iin ja sieltä viellä wanhan Oulun lähiöihin. Kiitos teille neljälle! tuskaa olisi ollut yksin matkaa taittaa.
Kotio kun pääsin, olin valamis myymään pyörät ja muut varusteet halvalla. Harmikseni (tai onnekseni?) ei paikalla ollut ostajia. Keväällä isommalla porukalla (12 kuskia) meni reitillä 9 tuntia, nyt 4 vetomiehellä ja minulla 9,5h. Tauot tapahtui kyllä tehokkaammin, mutta sai siinnä kyllä matkallakin sykkiä nyt eri malliin. Njoo, tuuli muuten aikasta paljo kovempaakin.
Vaikka illasta hiaman ns. ketutti koko touhu, niin aamulla oltiin taas, missäpä muualla sunnuntai aamusta kuin, pyörän päällä.
Oli vaan tuulesta huolimatta kovin helpompaa ajaa 20 selän takana Iihin kahville ja takas. Etenkin kun maalissa odoteli makkaratulet, sauna ja palauttavat juomat. Sen verta vaan repes että palauttavia joutu viellä nauttiin torirannassakin, kun kelit sattui kohdilleen.
Se olisi kuitenkin nyt siinnä; maantiekausi 2014. Spessun mittariin pääsi kertymään 6800km. Alkaa muuten hieman tuntumaan jaloissa. Päälle sitten crossi-lenkit ja arkiajot. Niistäpä sitten kertyykin tälle vuodelle 10 500km. Saako jo alkaa juomaan palautusjuomia?
Tietty jos viellä ensi viikonloppuna saisi käytyä pikkulenkillä, olisi maantiekausi puolen vuoden mittainen; hyvin näille leveysasteille. Mutmut, kroppa kaipaisisi ilmeisesti lepoa ja olisi kaksi päätöslenkkiä ajettuna. Voisi ehkä ottaa ja pessä/huoltaa spessu ja nostaa olkkarin seinälle ootteleen uutta kautta. Ja olisihan noita sorateitäkin ajettavana ennen talven tuloa; Utajärven riippusilta pitää käydä kahtastamassa ja Iijoen patojen rakennus/huoltotiet kiinnostavat muuten vaan.
Harmi vaan kun pitäs löytää kuntoa em. lenkeille. Koittais tässä vähänkään leppäillä, edes arkipäivät, ennen uusia matkoja.
Blogi kuitenkin taitaa jäädä tauolle. Alkaa samat taukopaikkojen lautaset pyöriin kuvissa. Ja varmaan jo kaikki pikipintaiset tiet esitelty täälläkin moneen kertaan. Entiä saattaa jutut loppua kesken.
